"8.1. 1899 Pitkäveteiset sunnuntait ovat perheiden päiviä. Kävelin vain korttelin ympäri, koska satoi kylmää tihkua. Ikävä tuntuu painavalta: ruumis painaa, ajatukset painavat, ja minä luulen, että tällaisessa mielentilassa jotkut ihmiset ryhtyvät rukoilemaan."
Erakko. Ihmisvihaaja. Herkuttelija. Askeetikko. Elämän pienistä iloista nauttija. Katkeroitunut vanha mies. Tarkkailija ja pohdiskelija. Hellyttävä jääräpää. Kaikkea tätä on jäkälätutkija William N.
Jokaisessa ihmisessä on monta erilaista persoonaa, jotka saattavat olla myös toistensa kanssa ristiriitaisia. Ja myös ihmisen kuva itsestään voi olla aivan erilainen kuin se henkilö, jonka muut näkevät. Tämä tulee hienosti esille Kristina Carlsonin pienoisromaanissa, joka perustuu kasvitieteilijä William Nylanderin elämään. Vaikka Carlson pohjaa kirjansa historiallisiin tapahtumiin, lukijan ei tarvitse tietää ennakkoon mitään todellisesta Nylanderista nauttiakseen kirjasta. Carlson maalaa kiehtovan muotokuvan tietyntyyppisestä ihmisestä, ja historialliset faktat ja oikea William Nylander ovat vain pieni lisämauste kirjassa.
Kirja kuvaa William N:n elämän viimeisiä kuukausia Pariisissa. Yksinäinen mies pitää päiväkirjaa johon kirjaa tarkkoja kuvauksia säästä, syömistään aterioista ja tekemistään kävelyretkistä. Välillä hän intoutuu puheenvuoroihin ihmiskunnan viheliäisyydestä ja kohtaamistaan vastoinkäymisistä. William N. ei hevillä unohda epäoikeudenmukaista kohtelua (todellista tai kuviteltua), ja vanha mies muistelee edelleen katkerana esimerkiksi sitä, ettei hänelle myönnetty aikoinaan virka-asuntoa Helsingin kasvitieteellisestä museosta. Myös ammatilliset erimielisyydet ja Williamin teorioille vastakkaiset mielipiteet kaihertavat mieltä.
William N. on melkoinen mörökölli, mutta hänessä on myös jotain äärimmäisen liikuttavaa. William kuvittelee, että ihmiset eivät pidä hänestä, ja juuri tuo kuvitelma saattaa olla hänen elämänsä surullisin asia. Hän ei huomaa ystävällisyydenosoituksia ja kiintymystä, jota tuttavat ja sukulaiset osoittavat. Mutta lukija huomaa ja aavistelee, ettei William N. anna itsestään aivan oikeaa kuvaa päiväkirjamerkinnöissään. Hän ei taida olla ollenkaan niin onneton, yksinäinen tai vihattu kuin kuvittelee.
William N. päiväkirja suorastaan lumosi minut. Kirjan lukemisesta on jo pari kuukautta, enkä oikein enää osaa ilmaista sitä, kuinka se sai sydämeni läikähtelemään, mutta minusta kirja oli viisas, kaunis, hauska ja surullinen. Ja tiedän, että haluan lukea kirjan vielä uudelleen. Ja uudelleen.
Myös Suketus kirjoitti William N:stä äskettäin. Myös esimerkiksi Amma ja Katja ovat lukeneet kirjan.
Kristina Carlson: William N. päiväkirja
Kannen kuva: Georges Pierre Seurat
Otava, 2011
P.S. Tällä viikolla kirjabloggaaajat ovat keränneet rahaa Lukutaitokampanjalle. Lupasin lahjoittaa viisi euroa jokaisesta kirjoittamastani blogiarviosta. Ehdin kirjoittaa neljä juttua, eli pottiin kertyi 20 euroa. Haaste päättyy tänään, mutta rahaa voi edelleen lahjoittaa täällä.
Mörökölli, kauniisti sanottu! Hieno kirja, joka luottaa lukijan lukutaitoon. Ja samoin adjektiivein, haluan lukea myös uudelleen. Sen jälkeen ymmärsin kirjailijasta kohotetun hehkutuksen. Aiheesta.
VastaaPoistaArja, hyvin sanottu: kirja tosiaan luottaa lukijaansa. Minä en ollut aikaisemmin lukenut Carlsonia, mutta tämän jälkeen haluan kyllä ehdottomasti lukea lisää. Olen ymmärtänyt, että muut kirjat olisivat ehkä hiukan "vaikeampia" kuin tämä, mutta kokeilemallahan sekin selviää.
PoistaHauska ja surullinen! Totta. William N. on toisaalta juuri sellainen surullinen mörökölli, jolla on melkoisia sosiaalisia rajoitteita. Mutta toisaalta hänen pohdintansa maailmasta saavat hymyilemään, kuinka tarkkanäköinen hän onkaan! Mainio kirja, josta pidin suuresti.
VastaaPoistaKatja, William N. on ehkä yksi ihastuttavimpia kirjallisia hahmoja, joihin olen viime aikoina törmännyt. :) Toisaalta pessimistinen hapannaama, toisaalta mies, joka iloitsee kevään ensimmäisistä kukista täysin rinnoin. Pakko tykätä!
PoistaMuistaakseni olen lukenut kirjan. Enkä pitänyt siitä, vaan suorastaan inhosin sitä! En näköjään kyennyt tavoittamaan rivienvälisiä piilomerkityksiä ja moninaisuutta, mitä sinä olet tavoittanut. Tässä sitä taas huomaa, miten sama kirja voi herättää eri lukijoissa täysin vastakkaisia tuntemuksia.
VastaaPoistaTuija, apua! Vaikea samaistua siihen, että tätä kirjaa voisi inhota. Mutta niinhän se on, että kaikki kirjat jakavat lukijansa. Ja hyvä niin.
PoistaWilliam N. vei myös minun sydämeni ja muistelen kirjaa suurella lämmöllä.
VastaaPoistaJaana, William N. kyllä yllätti ainakin minut sillä, miten sympaattinen kirja oli kyseessä. Sekä henkilökuvaukseltaan että kielenkäytöltään.
PoistaWilliam N. oli todellakin sympaattinen henkilö loppujen lopuksi ja pinnan alla oli kuitenkin välittävä henkilö. Ihastuttava kirja. Hänestä tuli hieman mieleen Charles Dickensin Saituri.
VastaaPoistaAamunkajo, minulle taas tuli mieleen Mielensäpahoittaja. Hänkin on samantapainen pinnalta negatiivinen valittaja, mutta pohjummiltaan lämmin vanhus.
Poista