"Kun läpikuultava yö syveni, ylenpalttinen illallinen valmistui ja aloimme syödä. Salaattia, piirakkaa, lihapataa, kroketteja. Tiristettyä tofua, keitettyjä vihanneksia soijassa ja etikassa, papuvermiselliä ja kanahöystöä, kiovan kotletteja, hapanimelää porsasta, höyrytettyjä lihanyyttejä...ruokalistalla oli lajeja sikin sokin eri maiden keittiöistä, mutta se ei häirinnyt: annoimme ajan lukua ja söimme viiniä siemaillen kaiken viimeistä palaa myöten."
Puran taas heinäkuisen lukumaratonin satoa. Banana Yoshimoton Kitchenistä jäi maratonilta erittäin makoisa jälkimaku – sellainen joka houkuttaa palaamaan tämän pienen, hauskan, surullisen ja kauniin kirjan pariin joskus uudestaan.
Kitchen pitää sisällään kolme lyhyttä tarinaa, jotka kaikki käsittelevät kuolemaa ja surusta toipumista. Yhhistäviä aiheita ovat myös nuoruus, rakkaus, yksinäisyys ja ruoka. Kahdessa ensimmäisessä tarinassa (Kitchen ja Täysikuu – Kitchen 2) kertojana on nuori nainen, Mikage, joka on ensimmäisen tarinan alussa juuri menettänyt isoäitinsä. Mikagen vanhemmat ja isoisä ovat kuolleet jo vuosia aikaisemmin, ja Mikage hakee seuraa ja lohuta ystävänsä Yuichin luota. Samalla hän tutustuu myös Yuichin ihastuttavaan äitiin, joka ennen oli tämän isä. Lohtua Mikage löytää myös ruuanlaitosta.
Täysikuussa kuolema ja menetys kohtaavat Yuichia, ja Mikage joutuu selvittelemään tunteitaan Yuichia kohtaan. Kolmas tarina Moonlight Shadow kertoaa Satsukista, joka on menettänyt poikaystävänsä. Hän tapaa sattumalta salaperäisen naisen, joka kehottaa Satsukia saapumaan myöhemmin samalle sillalle, koska siellä voi nähdä jotakin, mikä ilmestyy vain kerran sadassa vuodessa...
Tarinoiden tunnelma on viehättävän outo ja unenomainen, vaikka vain viimeisessä tarinassa hipaistaan yliluonnollisia sfäärejä. Henkilöhahmot kantavat mukanaan paljon surua, mutta kirjan murhe on pidäteltyä: se kätketään usein pinnan alle ja vain hetkittäin tunteet nousevat esiin. Surun täyttämää aikaa kulutetaan arkisissa toimissa: ruokaa valmistaen, lenkkejä juosten,siivoamalla. Elämä ja arki näyttävät välillä absurdeilta, kun niitä katsellaan kuoleman sävyttämin silmin. Suru ei kirjassa ole lohdutonta vaan siinä on myös kepeä ja hymyilevä puolensa.
Kitchen on rauhallinen, ilmava ja kaunis kirja. Siinä on pakkasöiden hyytävää kirkkautta, sumuisia aamuja, merkityksellisiä kohtaamisia, utuista sadetta, kahviloita joissa juodaan teetä – ja paljon, paljon ruokaa. Ihastuin sen japanilaiseen kummallisuuteen, kiehtoviin henkilöhahmoihin ja vangitsevaan tunnelmaan.
Kirjan on lukenut myös Satu.
Banana Yoshimoto: Kitchen (Kitchin, 1988)
Suom. Kai Nieminen
Otava, 1996
Olipa kiva kuulla, että tämä on suomennettu – kiinnostuin kirjasta luettuani englanninkielisestä käännöksestä jostakin blogista (Tea with Anna Karenina?), enkä tajunnut että tämä olisi myös suomeksi, varsinkin kun nimi on sama. Kuulostaa ihanalta kirjalta!
VastaaPoistaMaria, Kitchen oli tosiaan ihana. :) Tämä taisi olla pikkuhitti 90-luvulla (ainakin minulla on sellainen mielikuva), ja kirja roikkui minullakin kauan lukulistalla. Nyt tuli luettua ja oli odotuksen arvoinen.
PoistaTämä pieni kirja minun on pitänyt lukea jo pienen iäisyyden! Kuulostaa ihanalta, niin japanilaiselta - ja jopa jotenkin murakamimaiselta!
VastaaPoistaOlen hurahtanut Japaniin jo vuosia sitten, ja tämän kirjan ruokateema kiinnostaisi erityisesti. Parhaat koskaan missään syömäni ruuat olen syönyt Japanissa, vähän yllättäen olen syönyt siellä myös parempaa italialaista ruokaa kuin Italiassa, ja parempaa ranskalaista kuin Ranskassa. Japani on ihan ehdoton ruokamaa(kin), kaikki mitä siellä tehdään, tehdään suurella taidolla ja intohimolla. Myös ruoka. <3
Ihana arvio, kiitos! <3 Kaunis tekstisi nosti Japani-kuumettani ja muistutti että tämä kirja pitää nyt ihan oikeasti lukea! :)
Sara, minä löysin tästä kyllä jotain samaa kuin Murakamista – ehkä se on se japanilaisuus. Luulisin, että sinäkin ihastuisit tähän. :)
PoistaMinun matkahaaveeni suuntautuvat lähinnä Eurooppaan, mutta Japani on yksi niistä harvoista Euroopan ulkopuolisista maista, joihin tosissani joskus haluaisin.
Kiitos. <3
Mä luin Kitchenin joskus teininä ja se on vieläkin yksi rakkaimpia muistojani. Pitääpä lukea joskus uudestaan, kiitos muistutuksesta!
VastaaPoistaLiina, mietin lukiessani, että olisin varmaan juuri teini-ikäisenä ihastunut tähän vielä hiukkasen enemmän. Mutta erittäin hyvin toimi aikuisenakin, ainakin näin ensi kertaa luettuna. :)
PoistaYoshimotoa luin joskus nuorempana ja pidin siitä kovasti. Tammikuussa luin np:n ja olihan se jännä ja omituinen - joskus taas lisää japanilaisuutat...
VastaaPoistaMari, kävinkin lukemassa tuon np-juttusi, kun yritin etsiä blogikirjoituksia Kitchenistä. Täytyypä joskus etsiä tuo np:kin luettavaksi.
Poista