keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Susan Cain: Hiljaiset - Introverttien manifesti
Susan Cainin Hiljaiset-kirjan alkupuolella on leikkimielinen kysely, jonka avulla voi testata, kuinka introvertti on. Kysymykset ovat esimerkiksi sellaisia kuin "Ilmaisen itseäni usein mieluummin kirjoittamalla" ja "En pidä ristiriitatilanteista". Mitä useampaan kysymykseen vastaa "kyllä", sitä introvertimpi todennäköisesti on. Itse vastasin 20 kysymykseen myöntävästi 17 kertaa. Ei siis ihme, että pidin tästä kirjasta ja löysin introverttien puolustuspuheenvuorosta paljon tuttuja asioita ja mielenkiintoista pohdittavaa.
Tämä kirja on siis tosiaan nimenomaan introverttien arvonnostatusta ja maineen palautusta. Cain kumoaa kirjassaan monia introvertteihin yhdistettyjä uskomuksia: introvertit eivät esimerkiksi ole ihmisvihaajia, epäsosiaalisia tai ujoja. Jotkut introvertit saattavat olla kaikkea tuota, mutta mikään yksittäinen ominaisuus ei ole tyypillinen kaikille introverteille - tai kaikille ekstroverteille. Yksi Cainin kirjan ansioista olikin minusta se, että Cain pyrkii välttämään liiallista yleistystä. Kuvailtuaan jotakin introverteille tyypillistä ominaisuutta tai toimintamallia, hän muistuttaa ettei esimerkki päde kaikkiin introvertteihin. Ja kerrottuaan laajasti siitä, miksi introvertit voivat olla erinomaisia johtajia ja esimiehiä, hän toteaa ettei tämä tarkoita, etteivät ekstrovertit olisi hyviä johtajia - mutta introvertit ja ekstrovertit johtajat menestyvät yleensä erilaisissa ympäristöissä ja erilaisten persoonien parissa työskennellessään.
Myös eläinmaailmassa on omat introverttinsä ja ekstroverttinsä, ja tutkimuksissa on todettu, että erilaiset olosuhteet suosivat erilaisten eläintyyppien selviytymistä: joskus on hyvä sännätä kuono edellä kohti taistelua, mutta toisinaan vierasta tilannetta on hyvä tarkkailla piilopaikasta. (Kirjaa lukiessani oivalsin, että toinen edesmenneistä kissoistani ei ollutkaan vain arka ja pelokas vaan aivan selvästi introvertti: omissa oloissaan viihtyvä, uusiin ilmiöihin epäluuloisesti suhtautuva ja hiljainen. Toinen kissa taas oli meluisa ja huomionkipeä ekstrovertti.) Yhteisö siis tarvitsee sekä introverttejä että ekstroverttejä. Kuitenkin elämme maailmassa, jossa ekstroverttejä usein arvostetaan ja suositaan: tämä näkyy niin seuraelämässä, opiskelu- ja työmaailmassa kuin vanhempien ja lapsien suhteissakin.
Yksi kirjan mielenkiintoisista näkökulmista oli ujouden ja introversion suhde. Ominaisuudet muistuttavat toisiaan, mutta eivät ole sama asia. Ujous on sosiaalisten tilanteiden pelkoa - ominaisuus, jonka ujo ihminen itse kokee tuskallisena, ja josta on hyödyllistä pyrkiä eroon. Introversio taas on persoonallisuuden tärkeimpiä määrittäjiä, ominaisuus joka vaikuttaa ihmisen tapaan toimia ja ajatella. Introversio ei sinänsä ole tuskallista, mutta se voi tuntua tuskalliselta yhteisössä, joka kannustaa tai jopa painostaa ekstroversioon. Monet introvertit oppivatkin käyttäytymään kuin ekstrovertit menestyäkseen tai vain pärjätäkseen - mutta tällainen oman perimmäisen olemuksen kieltäminen voi olla hyvin kuluttavaa ja jopa vaarallista. Cain neuvookin, että introverttien kannattaa käyttäytyä kuin ekstrovertti vain silloin, kun se edistää heille tärkeää asiaa - oli kyseessä sitten poliittinen aate tai unelmatyö.
Cainin kirja ei opettanut minulle, että olen introvertti - sen tiesin jo ennen kirjan lukemista - mutta se sai kyllä miettimään sitä, mihin kaikkeen introverttiys oikeastaan liittyykään, ja mihin kaikkeen se on elämässäni vaikuttanut. Voisin jopa sanoa, että kirjan lukeminen oli voimaannuttavaa. Kirja muistutti, ettei kannata tuntea syyllisyyttä siitä, jos tuntee itsensä väsyneeksi tai masentuneeksi hyvässä seurassa vietetyn illan jälkeen: se on vain viesti siitä, että introvertti on saanut liikaa virikkeitä, sillä introvertille ihmisten seura voi olla samankaltainen extreme-elämys kuin laskuvarjohyppy tai tuhannelle ihmiselle esiintyminen on ekstrovertille. Kirja muistutti, että on paitsi mukavaa, myös terveellistä jäädä kotiin lukemaan kirjaa, jos takana on useampi vilkas ja seurallinen päivä: introvertti tarvitsee paljon omaa aikaa ja palautumista.
Hiljaiset ei ole mitenkään poikkeuksellisen hyvin kirjoitettu kirja - se on varsin tavanomainen amerikkalaisen rupatteleva ja helposti luettava tietokirja. Jossain vaiheessa minua alkoi myös hiukan huvittaa Cainin tapa kuvata jokaisen esimerkkihenkilönsä ulkonäköä viihdekirjamaisilla kliseillä: hänellä on joustava askel ja tumma, jatkuvasti silmille valuva hiuspehko. Mutta kirjassa on valtavasti mielenkiintoisia faktoja ja tarinoita, ja ainakin introvertille se oli kiehtovaa luettavaa. Toki toivoisin, että myös ekstrovertit innostuisivat lukemaan kirjan. Itsekin nimittäin tunsin kirjan luettuani oppineeni jotain myös ekstroverteista ja siitä, mitä heidän joskus käsittämättömiltä tuntuvien toimintojensa takana piilee.
Kirjan ovat lukeneet myös Norkku ja Jenni.
Susan Cain: Hiljaiset. Introverttien manifesti (Quiet: The Power of Introverts in a World That Can't Stop Talking, 2012)
Suom. Lea Peuronpuro
Kansi: Satu Kontinen
Avain, 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos Liisa! Kiinnostuin nyt kyllä lukemaan tämän ja rupattelevaa tyyliä on nyt jo melkein ikävä Naisena olemisen taidon loputtua.
VastaaPoistaKiva jos innostuit lukemaan, Linnea. :) Rupatteleva tyyli on kyllä usein tällaisissa kirjoissa paikallaan: faktat menevät mukavasti alas, kun teksti itsessään on kevyttä ja helppoa.
PoistaOlen halunnut jo tovin lukea tämän ja entistä enemmän tämän arvion jälkeen, kiinnostukseni kun kasvoi vielä lisää. Olen myös katsonut jonkin pätkän Susan Cainin luennosta, ja sekin oli mielenkiintoinen. Pitänee tosiaan siis hankkia tämä kirja käsiini jossain vaiheessa niin saisin tyydytettyä uteliaisuuttani kunnolla.
VastaaPoistaOlga, voin kyllä tosiaan suositella tätä, jos aihe vähääkään kiinnostaa. Cainin luentoa voisi ollakin mielenkiintoista vilkasta - täytyy pitää mielessä, jos ehtisi jossain välissä perehtyä asiaan.
PoistaPitää varmaan itsekin lukea. Melkein väitän itsekin olevani introvertimmassa päässä asteikkoa (niin, tiedän - olen tosi puhelias ja avoin, ei saa nauraa. Mutta tunnistin tuosta niin monta asiaa, jotka ovat jotenkin osa ihan ydinminää, että voisi olla hyvä lukea lisääkin.)
VastaaPoistaLiina, Cain kirjoittaakin paljon juuri siitä, että läheskään kaikista introverteistä ei päälle päin arvaisi heidän olevan introverttejä. Koska toisin kuin usein luullaan, introvertit eivät läheskään aina ole hiljaisia tai epäsosiaalisia tai sulkeutuneita. Ja koska yleinen käsitys introverteistä on hiukan vääristynyt, kaikki introvertit eivät itsekään tajua olevansa introverttejä.
PoistaEli lue ihmeessä - minulle tämä oli tosiaan hyvin antoisa myös itsetutkiskelumielessä. :)
Minä olen lueskellut Hiljaisia sieltä täältä ja pitänyt kirjan jutustelevasta tyylistä. Kirjaa lukiessa on kiinnostavaa peilata omaa asema jossain introvertin ja ekstrovertin rajalla: (samoin kuin Liina?) olen tosi puhelias ja ulospäin aika iloisen oloinen, mutta todellisuudessa olen eniten oma itseni silloin, kun saan olla omissa oloissani, kun ei ole pakko olla esillä.
VastaaPoistaKirjoitit tästä kirjasta tosi hyvin, oli mukava lukea!
Kiitos, Katja :) Minusta itsestäni tuntui että tästä jutusta tuli epämääräinen purskahdus, koska päässä oli kirjan jälkeen ihan hirveästi ajatuksia ja tunteita. Vain murto-osan sain tiivistettyä tähän.
PoistaJa tosiaan, oman tilan tarvitseminen vaikuttaisi olevan introverttiydelle paljon olennaisempi piirre kuin esimerkiksi hiljaisuus tai epäsosiaalisuuus. Minulla se oman tilan tarve on melkoisen suuri.
Täällä yksi introvertti lisää :) Olen ollut huomaavinani, että tämä aihe on viime aikoina ollut entistä enemmän esillä - ehkä tämän kirjan tiimoilta? Muistan lukeneeni lehtijuttuja esim. siitä, miten nykyään työelämässä ja etenkin rekrytoinnissa helposti sekoitetaan keskenään sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot: "epäsosiaalisellakin" luonteella voi olla erinomaiset sosiaaliset taidot. Mielenkiintoinen aihe!
VastaaPoistaNauratti tuo huomiosi ulkonäkökuvauksista. :) Samaa tyyliä harrastetaan monissa amerikkalaisissa kevyissä tietokirjoissa! Ja joka kirjassa on vähintään yksi tyyppi, jolla on "salt-and-pepper"-hiukset tai -parta.
(Se on ehkä kohtelias kiertoilmaus ikääntyville miehille.)
PoistaLuru, hihii. En muista muissa kirjoissa kiinnittäneeni näin suurta huomiota ulkonäkökuvauksiin - en ehkä ole lukenut tarpeeksi tällaisia kirjoja - mutta tässä ne pomppasivat silmille. :D Muuten tuo kepeä tyyli oli kyllä tutuntuntuista muista kirjoista.
PoistaVarmaan tämä kirja on nostanut aihetta esille: tämähän on kai ollut varsinkin USA:ssa iso hitti. Ja varmasti aiheesta: voin vain kuvitella, kuinka haastavaa on olla introvertti siinä ekstroverttien maassa...
Vaikuttaa kiinnostavalta kirjalta ja erityisen mukana on kuulla, että tässä ei niputeta introvertteja ja ujoja samaan lokeroon. Sitä näkee yllättävän paljon ja se ottaa päähän. Samoin tuohon käsitykseen törmää, että introvertti on synonyymi sosiaaliselle lahjattomuudelle. Nuo väittämät ovat ihan täyttä sontaa tosiaan. ;)
VastaaPoistaTäälläkin siis introvertti huutelee. Sosiaalisissa taidoissani ei ole käsittääkseni moittimista ja sen kerran kun menen ihmisten ilmoille olemaan sosiaalinen, olen silloin todellakin sosiaalinen. Eli jutustelen ja nauran jne. En kuitenkaan ole se äänekkäin ihminen enkä varsinkaan halua nousta keskipisteeksi.
Joskus aikoinaan häpesin tätä "yksityisyyspiirrettä" itsessäni. Vieläkin monelle tuntuu olevan normi, että ihmisten kanssa pitää olla tekemisissä päivittäin jne. Minä en ole ja huokaisen helpotuksesta.
Itse asiassa tällä hetkellä elämäntilanteeni on sellainen, että olen noin 90-prosenttisesti yksin. Sopii minulle. Aktiivisesti en tätä kehtaa kenellekään kertoa, koska en halua että minua pidetään minään friikkinä tai sitten ihmetellään, että "miten sä voit olla noin paljon yksin". Noh, varmaan ihan kamala tämän minun elämäni olisi extrovertille :D
Elegia, tosiaankin ujous ja introverttiys ovat eri asioita. Itse tiedän tämän myös kokemuksesta, mutta sen takia että olen nuorempana ollut todella ujo. Oikeastaan tajusinkin oman introverttiyteni kunnolla vasta sitten, kun olin oppinut (suurimmaksi osaksi) voittamaan ujouteni. Oli jopa hiukan järkyttävää huomata, että vaikka pystyin olemaan seurallinen ihmisjoukoissa, en läheskään aina halunnut olla sosiaalinen.
PoistaJuu, ekstrovertin voisi olla vaikea ymmärtää hyvin suurta yksinolon tarvetta. Minusta se kuulostaa aivan normaalilta! :)