Laura Gustafsson: Huorasatu

"Kuolema hävittää meistä uudet kuvat, mieleen tulee vain vanhoja. Niin kuin televisiomainoksia, jotka pyörivät vuosikymmenestä toiseen toistaen samoja kuvia ja samoja lauseita. Ehkä uusin painotuksin ja tulokulmin mutta samalla sisällöllä. Osta hajuvesi, saat seksiä. Osta hammastahna, saat suuseksiä, ei kun hyväksyntää. Osta eineksiä, ne ovat äitien tekemää kotiruokaa. Osta lihaa, se on tehty hymyilevästä possusta, ei, ei, älä ajattele tapettua eläintä. Vietä joulua, se on tunnelmallista. Onnelliset ihmiset antavat ja saavat joululahjoja. Muista urheilla. Hyvä ihminen urheilee. Sinisiä kuukautisia superimukykyiselle ylikansallisen eläinkoeyhtiön valmistamalle siivekkäälle siteelle, joka ei hajoa luonnossa seuraavaan sataan vuoteen."

Huorasatu on raivoisa ja railakas runsaudensarvi, jossa kieputetaan reippaasti naisen asemaa, ulkonäköpaineita, julkkiskulttuuria, eläinten oikeuksia, seksuaalista hyväksikäyttöä ja parisuhteita. Ja monia muita asioita. Kirjassa seikkailee ankeaan Helsinkiin vahingossa päätynyt rakkaudenjumalatar sekä kaksi suomalaista prostituoitua, Milla ja Kalla. Sivuhenkilöitä riittää runsaasti: tapaamme mm. Adoniksen, Persefoneen ("Afrodite tirskahtaa, niin sairaan nolo nimi!"), thaimaalaisia lapsiprostituoituja, Richard Geren, kostonjumalattaria ja Aristoteleen. Juoni on yhtä rönsyilevä kuin henkilökaarti, ja kirjassa seikkaillaan niin Helsingissä, Kuolemassa, Kreikassa kuin Phallusteinin diktatuurissakin.

Pidän yleisesti ottaen enemmän realistisesta kerronnasta kuin mielikuvituksellisesta rönsyilystä, enkä  hae kirjoista ensi- tai toissijaisestikaan huumoria. Huorasatu oli kuitenkin minusta paitsi kerrassaan valloittava, myös erinomaisen hauska kirja. Ilmeisesti huumorintajuuni siis vetoaa se, että antiikin jumalattaret puhuvat kuin teinipissikset tai että Aristoteles yrittää perustella ylivertaisuuttaan esittelemällä penistään. Huumorin lisäksi kirjassa on toki paljon tiukkaa asia - tuskin se muuten niin naurattaisikaan.

Huorasatu tuntuu raikkaalta ja rennolta, vaikka se julistaa ja paasaa. Gustafsson kuitenkin ampuu reilusti yli, parodioi ja liioittelee, ja samalla haastaa lukijan miettimään ja ottamaan kantaa. Kirjassa riittää väkivaltaa, eritteitä ja teurastusta: sotaa patriarkaattia vastaan käydään välillä kirjaimellisesti ja raiskaajalta kaivetaan silmät päästä, mutta vastapainoksi tarjoillaan kaikenlaista kaunista ja herttaista, kuten delfiinejä. Kirjan miehet ovat etupäässä törkimyksiä tai luusereita, mutta ei Gustafsson päästä naisiakaan helpolla: patriarkaattia ylläpitävät niin naiset kuin miehetkin, ja naiset jotka eivät auta toisiaan tuomitaan Helvetissä ikuisiksi ajoiksi kuuntelemaan seksivitsejä ja keittämään kahvia.

Tämä kirja ei taatusti vetoa jokaiseen lukijaan. Minä ihastuin. Jonkin verran kirjaa olisi voinut tiivistää ja karsia, niin se olisi ollut vielä iskevämpi, mutta tällaisenakin Huorasatu oli virkistävä ja ilahduttavan omaperäinen tuttavuus.

""Tämä on pöyristyttävää", sanoivat eräät feministit.
"Tämä on just parasta", sanovat toiset feministit." 

Huorasadusta löytyy lukuisia blogijuttuja. Lue esimerkiksi nooran, Katrin, Minnan ja Booksyn ajatuksia kirjasta.

Laura Gustafsson: Huorasatu
Kansi: Tex Hänninen
Into, 2011