"Bryant kärtti muistoja, koska oli itse liian nuori ymmärtämään että muistot olivat vain muistojen muistoja. Verekset muistikuvat olivat harvinaisia kuin timantit. Ja vaikka hän muistaisikin jotakin, miksi hän haluaisi jakaa musitikuvansa juuri Paul Bryantin kanssa?"
Alan Hollinghurstin Vieraan lapsi kuljettaa lukijan ensimmäisen maailmansodan kynnykseltä 1920-luvun juhlivien taiteilijoiden ja yläluokan edustajien kautta twistaavalle 60-luvulle ja lopulta aina 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle. Kirja kertoo siis eräänlaisen viime vuosisadan historian, ja tarkastelee sitä erilaisten teemojen valossa: taiteen, luokkayhteiskunnan, muistojen ja homoseksuaalisuuden. Keskiössä on ensimmäisessä maailmansodassa kuollut aristokraattirunoilija Cecil Valance, jonka ympärille kaikki kirjan henkilöhahmot tavalla tai toisella kiertyvät. Cecil ja hänen runonsa tuntuvat hallitsevan ihmisten elämää vielä pitkään nuoren runoilijan kuoleman jälkeen.
Kirja lähtee käyntiin kovin verkkaisesti, enkä oikein saanut otetta henkilöistä tai tapahtumista. Yksityiskohtainen kuvailu, piiloteltu seksuaalisuus ja väärinymmärrykset toivat mieleeni Ian McEwanin Sovituksen, ja koska minulla on kovin ongelmallinen suhde sekä McEwaniin että Sovitukseen, suhtauduin Vieraan lapseenkin hiukan varauksellisesti. Mielenkiintoni kirjaa kohtaan kuitenkin kasvoi, kun luin eteenpäin, ja loppujen lopuksi huomasin viehättyneeni kirjasta melkoisesti. Jotain samaa kuin McEwanissa tässä kirjassa ehkä tosiaan oli (muutakin kuin hiukan jaaritteleva yksityiskohtaisuus), mutta pidin tästä kyllä paljon enemmän kuin yhdestäkään lukemastani McEwanin kirjasta - ehkä siksi että Hollinghurst jättää lukijan omille ajatuksille ja tulkinnoille enemmän tilaa.
Muistot, historia ja tarinat joita kerromme itsestämme ja itsellemme. Hollinghurst käsittelee kiehtovasti sitä, kuinka jokaisella ihmisellä on oma historiansa ja omat muistonsa. Joskus ehkä muistamme sen, mitä haluamme muistaa - emme sitä mitä oikeastaan tapahtui. Joka tapauksessa unohdamme aina enemmän kuin muistamme. Kirjassa menneisyyteen yrittää pureutua Paul Bryant, joka kiinnostuu Cecilin ruonojen lisäksi melkein pakkomielteisesti tämän mahdollisesta homoseksuaalisuudesta: asia on hänelle henkilökohtaisesti tärkeä, koska Bryant on itse homo. Mutta miten päästä perille historiasta, joka liittyy niin arkaluontoiseen ja vaiettuun asiaan kuin miesten välinen rakkaus?
Oman lisänsä muistojen, valheiden ja muunneltujen totuuksien verkkoon tuo se, että lukija tietää usein enemmän kuin kirjan henkilöhahmot. Koska tarinaa seurataan monesta eri näkökulmasta, lukija pääsee tarkastelemaan asioita puolueettomammin kuin henkilöhahmot - vaikka kaikkea lukijakaan ei tiedä, sillä Hollinghurst paljastaa ja piilottaa asioita juuri sopivasti. Todellisuudessahan olemme kaikki aina oman näkökulmamme vankeja, emmekä koskaan saa nähdä tapahtumia edes näennäisen objektiivisesta kulmasta - vain seuratessamme tarinoita meille annetaan siihen mahdollisuus.
Vieraan lapsi on pohjimmiltaan varsin alakuloinen kirja, vaikka se ei mitenkään korostetun synkkä olekaan. Monet henkilöhahmoista ovat jollakin tavalla hukassa itsensä kanssa, vaikenevat asioista joista pitäisi puhua, elävät valheessa tai piilottelevat toisten valheita. Kirjassa on tietty rappeutumisen, kuoleman ja saavuttamattomien unelmien sivumaku, mutta löytyy siitä tiettyä karheaa kauneuttakin. Kirja vetosi ehkä enemmän mieleeni kuin sydämeeni, mutta loppujen lopuksi huomasin myös kiintyneeni ja hiukan ihastuneenikin kirjaan. Tosin hiukan brittiläisen etäisesti.
Kirjan ovat lukeneet myös Amma joka ei pitänyt yhdestäkään henkilöhahmosta, mutta löysi kirjasta hyviäkin puolia; Leena Lumi joka ihastui Hollinghurstin älyllisoivaltavan upeaan tekstiin ja Riina jonka mielestä psykologinen syväluotaus oli hetkittäin hyytävää.
Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi (The Stranger's Child, 2011)
Suom. Markku Päkkilä
Otava, 2012
Minulla on tämä kirja vielä vähän kesken, joten luin arviosi vain pintapuolisesti. Olen ihan samaa mieltä, kirja käynnistyy varsin verkkaisesti (aloitin itse lukemisen jo ennen joulua ja kirja on vieläkin kesken) ja vetää imuunsa hitaasti. Samoin minulle tuli etenkin alkuvaiheilla mieleeni McEwanin Sovitus (elokuva on suuri suosikkini, ja kirjankin olen lukenut puoliväliin - kirjan suhteen siis jotain samankaltaista nihkeyttä kuin sinullakin :).
VastaaPoistaMinäkin olen kuitenkin nyt varsin viehättynyt Vieraan lapseen, joten eiköhän tästä vielä hyvä tule. Yritän ehtiä blogata kirjasta lähipäivinä.
Sara, ninun oli "pakko" lukea kirja aika nopeasti, koska kyseessä oli kirjaston pikalaina - en tiedä, kuinka joutuisasti kirja muuten olisi edennyt. Ensimmäisen osan kohdalla mietin hetken jopa kirjan kesken jättämistä, mutta onneksi jatkoin, koska tosiaan aloin sitten pitää kirjasta.
PoistaSovituksesta minäkin pidin enemmän elokuvana kuin kirjana.
Hienoa pohdintaa,Liisa! Sait tästä kyllä irti niin paljon enemmän kuin minä. Erityisen kiinnostava huomio tuo muistojen unohtaminen. Jotenkin minua lukiessa häiritsi jostakin syystä aika paljon se, että minä tiesin niin paljon, mutta henkilöt joko unohtivat tai salasivat tapahtumat.
VastaaPoistaTosi hyvin on sanottu myös tuo, että kirja vetosi enemmän mieleen kuin sydämeen. Juuri näin minunkin kohdallani. Kirjassa oli paljon hyviä elementtejä, mutta siitä huolimatta se ei onnistunut raivaamaan pesää sydämeeni :)
Kiitos Amma :) Minä taas pidin tuosta lukijan "tietoviisaasta" asemasta, koska se toi kiinnostavasti esille muistamisen ja muistojen teeman. Pidin myös siitä, ettei lukijallekaan lopulta tehty ihan selväksi, mikä oli totuus.
PoistaVoi Liisa,miten ihana ja tarkka arvio♥ Ensinnäkin rakastan, että otit huomioon tuon rappion, minulle ei tullut se mieleenkään, sillä kirja vei. Kaunis, melankolinen rappio!
VastaaPoistaJa tosiaankin, lukija saa tietää enemmän, mutta välillä kirjailija piilottaa häneltäkin.
Ja sitten tuo suorastaan cinemaattinen saavuttamattomuus...Minä jumaloin tätä kirjaa, enkä anna sitä edes lainaksi. Eräs yllättyi;-)
Paljastit minut ja nyt sen tajuan itsekin: Minähän olen maailmankaikkeuden suurin Ian McEwan -fani, joten tässähän on todellakin paljon samaa. Kuten huomaat, samaistuin kirjaan (ja Daphneen) sataa, joten en kyennyt näin tarkkaan näkemiseen. Minähän menehdyin lopussa...
Hirveän hyvä juttu♥
Oi, kiitos Leena :) Niinhän se usein menee, että on helpompi olla analyyttinen, jos kirja ei tule ihan iholle - ja jos taas kirjaan samaistuu ja rakastuu täysillä, on vaikeampi selittää, mikä siinä oikeastaan vetoaa.
PoistaMinulle tämä kirja oli ennenkaikkea älyllisesti kiehtova, koska Hollinghurst käsitteli niin hienosti tuota muistamisen teemaa, joka muutenkin kiinnostaa minua kovasti.
PS. Ihan pakko vielä sanoa, että jos joskus teen listan blogini parhaista kirjoista kaikkeus huomioiden, tämä kirja on listalla yhtä varmasti kuin Geraldine Brooksin Kirjan kansa.
VastaaPoistaListaa odotellessa. :)
PoistaMinua tämä kirja on nyt alkanut kiinnostaa tosi paljon. Kansi on houkutteleva, samoin kuin nämä blogeihin tupsahtelevat arviot. Lukulistalle siispä :).
VastaaPoistaSanna, minä en edes ollut erityisemmin suunnitellut lukevani tätä, mutta sitten kirjaston poistohyllyssä kirja näyttikin kovin houkuttelevalta. Kansi on tosiaan hieno.
PoistaPoistohyllyllä tarkoitin tietysti pikalainahyllyä...
PoistaTätä kirjaa en edes lainaa kenellekään, joten paras ystäväni tilasi sen kirjastosta: Siellä oli kuukausien jono! Hienoa, että tällainen laatuteos saa suosiota!
PoistaHieno kirjoitus hienosta kirjasta! Minullakin oli tämä pikalainana, mutta se ei haitannut, kun pienen alkuihmettelyn jälkeen kirja nappasi imuunsa, eikä ollut mitään vaikeuksia lukea sitä vauhdilla loppuun. Kirjastossa olisi myös pari englanninkielistä Hollinghurstia, hmm...
VastaaPoistaKiitos Pekka :) Olisikin kiinnostavaa kuulla mitä pidät muista Hollinghursteista, jos innostut niitä lukemaan.
PoistaKiitos, että muistutit minua tästä kirjasta: bongasin tämän viime syksyn uutuuksista ja ajattelin heti, että tuo on varmaan ihan minun kirjani, mutta niin vain se on unohtunut muiden jalkoihin... Pidän siis silmät auki kirjastossa mahdollista BestSeller-onnenpotkua ajatellen.
VastaaPoistaNuo esiin nostamasi teemat ovat mielenkiintoisia ja tärkeitä. Muistaminen ja unohtaminen kiinnostavat minua kovasti (ehkä historioitsijana se on vähän perusluonteeseenkin kuuluvaa?), samoin tuo näkökulmien vankila -ajatus. Hmm, toivottavasti bongaan tämän pian!
Suketus, muistamisen teema on tosiaan erittäin kiehtova, ja ainakin minusta Hollinghurst kuvasi sitä hienosti. Toivottavasti kirja tulee vastaan ja pidät siitä :)
Poista