Katja Kallio: Elokuvamuisti

Luin Elokuvamuistin osana kesäkuista lukumaratoniani - ja viime viikolla luin kirjan uudestaan, koska se oli minusta niin ihana. Ja kun kirjassa on viitisenkymmmentä lyhyttä elokuva-aiheista pakinaa, niistä läheskään jokainen ei yhdellä lukukerralla jää mieleen. Luulenkin, että elokuvamuistista voisi tulla minulle sellainen monia lukukertoja kestävä lohtukirja, jonka pariin voisi aina palata, kun masentaa, lukeminen ei suju, tai kun kaipaa jotakin suloista, haikeata, hauskaa ja lämmittävää luettavaa.

Kallio kirjoittaa elokuvista intohimoisen filmihullun näkökulmasta. Sellaisen, jolle elokuvat kietoutuvat osaksi elämää; joka katsoo suosikkielokuvansa yhä uudelleen ja uudelleen; ja joka suhtautuu mustasukkaisen omistavasti lemmikkielokuviinsa. Kirja on varmasti antoisinta luettavaa muille filmifriikeille, mutta uskoisin että satunnaisempikin elokuvankatsoja saa kirjasta paljon irti. Ja kirjaan voi varmasti samaistua myös jokainen, joka suhtautuu johonkin asiaan - vaikkapa kirjoihin! - intohimoisella rakkaudella.

"Elokuvan selittämätön paradoksi: Ne ovat ihmisten luomia maailmoja alusta loppuun. Ja kun ne ovat valmiita, ne siirtyvät kokonaan ihmisten ulottumattomiin. Niitä rakastaa kiihkeästi, palvovasti, mutta ne eivät rakasta takaisin. Ne ovat itseriittoisia ja välinpitämättömiä kuin tähdet taivaalla eivätkä välitä ihmisen kaipuusta. On kuin maaorja rakastaisi ruhtinatarta, joka on ikuisen järjestyksen mukaan niin paljon orjan yläpuolella ettei hänelle tulisi ikinä mieleen että tämä saattaisi rohjeta rakastaa häntä. Saati että hän koskaan alentuisi rakastamaan takaisin."

Osa Kallion jutuista sipaisee kevyesti jotakin yksittäistä elokuvaan tai tv-sarjaan liittyvää asiaa (kuten sitä että Kauneiden ja rohkeiden Brooke osaa näytellä synnyttämistä ilahduttavan uskottavasti), osa ei oikeastaan kerro lainkaan elokuvasta vaan käyttää vain jotakin elokuvakohtausta lähtökohtana esimerkiksi ihmissuhteiden pohdiskelulle. Jotkut pakinat keskittyvät tiettyyn elokuvaan, jotkut elokuvissakäymiseen tai yleisemmin elokuvan luonteeseen. Tämä vaihtelevuus tekee Elokuvamuistista virkistävän monipuolista  luettavaa. Kallio kirjoittaa oivaltavasti, hauskasti ja iskevästi: koko kirja olisi helppo ahmaista kerralla, mutta suosittelen silti nauttimaan sen hiukan pienempinä annoksina.

Koska olen itsekin filmifriikki, löysin Elokuvamuistista hurjasti tuttuja ajatuksia. Kuinka joihinkin elokuviin rakastuu hiukan vastahakoisasti, ajatellen että niiden rakastaminen on liian helppoa ja ilmeistä. Tai kuinka jotakin elokuvaa rakastaa niin paljon, että yrittää edes hetkeksi päästä elokuvan maailmaan sisälle, esimerkiksi kulkemalla ulkomailla samoja katuja joita rakkaassa elokuvassa tallataan. Ja kuinka on aina joku elokuva, joka vie elokuvaneitsyyden: sitä ennenkin on voitu rakastaa elokuvia, mutta sitten tulee joku filmi joka saa haukkomaan henkeä, jolle antaudutaan ja josta tulee oman maailmankuvan ilmentymä. Tai kuinka Sound of Musicin katsominen palauttaa katsojan aina takaisin siksi lapseksi, jolle Sound of Music oli ihaninta maailmassa.

Ei oikeastaan haittaa, ettei Kallion maku läheskään aina kohtaa omaani. En esimerkiksi ymmärrä hänen kiihkeää rakkauttaan Englantilaista potilasta kohtaan, puhumattakaan siitä että hyväksyisin hänen halveksuvan suhtautumisensa ihanaa Rakkautta ennen aamua -elokuvaa kohtaan. Mutta se ei haittaa, koska Kallio ymmärtää, mistä elokuvissa ja niiden rakastamisessa on kyse. Siksi voin elokuvamuistia lukiessani huokailla onnesta, nyökytellä hyväksyvästi ja tirauttaa muutaman kyyneleen.

Elokuvamuistin parissa on viihtynyt myös Luru.

Katja Kallio: Elokuvamuisti
Kansi: Anu Ignatius (suunnittelu), Katja Lösönen (kuva)
Otava, 2007