Sieppari ruispellossa on nuorisokirjallisuuden klassikko - kirja jonka juoni ja henkilökuvaus olivat poikkeuksellisia kirjan ilmestymisaikaan, ja jotka jaksavat ihastuttaa yhä uusia sukupolvia tänäkin päivänä. Salingerin kirjassa absurdi huumori yhdistyy omaperäiseen, ajoittain jopa runolliseen kielenkäyttöön, vaikka kirja alkaakin varsin perinteisenä maalaispoika kaupungissa -kertomuksena.
Kirjan päähenkilö Holden Caulfied on pienen syrjäkylän poika, joka muuttaa New Yorkiin opiskelemaan. Holden on hiukan yksinkertainen nuorukainen, ja häntä onkin pidetty eräänlaisena esikuvana Winston Groomin Forrest Gumpille: Holden on samantapainen näennäisen yksinkertainen mutta pohjimmiltaan vilpitön ja tarkkanäköinen elämänfilosofi kuin Gump. Holden ei siis ole mikään ruudinkeksijä, mutta hän on päässyt collegeen baseball-stipendin ansiosta. Kirjan nimi "Sieppari ruispellossa" viittaakin hienosti sekä Holdenin maalaistaustaan että hänen unelmaansa pelata joskus ammattilaisena baseballin Major Leaguessa.
Kirjan alussa Holden saapuu New Yorkiin ja on ensi alkuun kovin hämmentynyt suurkaupungin ihmeellisestä ja moraalittomasta menosta. Myös sopeutuminen opiskelijaelämään on välillä vaikeaa viljapeltoihin ja hevosiin tottuneelle pojalle. Onneksi on baseball, joka tuo sisältöä elämään. Kirjan alkupuolella onkin monia baseball-kuvauksia, jotka antavat Salingerille myös tilaisuuden leikitellä erilaisille kirjallisuuden tyylilajeilla. Yksi luku on kirjoitettu kuin salapoliisikertomus, toinen on kuin kohtaus näytelmästä vuoropuheluineen. Näiden kohtausten huipennukseksi nousee legendaarinen jakso, jossa Holden kuvailee siepparin räpyläänsä runomitassa.
Kirjan käännekohta tapahtuu kirjan puolivaiheilla, kun Holden joukkuetovereineen lähtee ilman lupaa juhlimaan otteluvoittoa New Yorkin yöelämään. Viaton Holden kokeilee ensimmäistä kertaa elämässään alkoholia, ja myös huumeet astuvat mukaan kuvaan. Riehakas ilta alkaa poikamaisen vitsailun ja suunsoiton merkeissä, mutta saa hetki hetkeltä yhä surrealistisempia piirteitä. Holden näkee kummallisia näkyjä: hän keskustelee mielikuvituksessaan kahden nunnan kanssa Shakespearen Romeon ja Julian syvimmästä merkityksestä ja kuvittelee itsensä luistelemassa Radio City Music Hallissa pukeutuneena ainoastaan pieneen turkisreunusteiseen taitoluisteluhameeseen.
Yön juhlimisen jälkeen Holden herää katumuksen ja pahoinvoinnin tunteisiin. Nuoruuden täydellinen viattomuus on iäksi mennyttä, mutta optimistinen Holden ei jää pitkäksi aikaa murehtimaan asiaa vaan kääntää tämänkin kokemuksen voitokseen. Kaikesta voi oppia, ja elämässä täytyy mennä eteenpäin: Holden muistelee yöllisiä näkyjään ja ymmärtää että tullakseen todella hyväksi sieppariksi hänen täytyy tuntea elämän valoisan puolen lisäksi myös sen pimeys. Sillä loppujen lopuksi baseball on kuin elämän itse: siihen sisältyy sekä hyvä että paha. Tämän optimistisen lopetuksen vuoksi toiset ovat pitäneet Siepparia päihteidenkäyttöön kannustavana romaanina, kun taas toiset pitävät lopetusta ironisena.
Pentti Saarikoski tavoittaa käännöksessään erinomaisesti niin Holdenin Etelävaltojen murteen kuin kokeellisten jaksojen kielelliset kikkailut ja runomuotoisten jaksojen loppusoinnutkin. Ei ihme, että käännös on kriitikoiden yksimielisesti ylistämä!
Lue kirjasta lisää täältä tai täältä.
J.D. Salinger: Sieppari ruispellossa
120 s.
Minulla on kulunut jo monta vuotta Siepparin lukemisesta, mutta en ole osannut ratkaista tuota ristiriitaa ironian ja päihteidenkäyttöön kannustamisen välillä. Mikä on sinun mielipiteesi tästä?
VastaaPoistaMinulla on Sieppari vielä lukematta, selvästi kannattaisi. Tai no, urheilukirjat eivät minua sinänsä niin kiinnosta mutta kyllä tässä vaikuttaisi olevan sen verran myös suuria, kiinnostavia teemoja että laitan lukulistalle.
VastaaPoistaMä en ole lukenut tätä, kun urheilukirjat eivät kiinnosta, mutta lähpiiristä tiedän, että urheilupiireissä biletetään aika rankasti, etenkin matkoilla. Jännä huomata, että ilmiö on noinkin vanha.
VastaaPoistaMinä olin yllättynyt, miten suoraan Forrest Gumpissa lainattiin ideoita tästä kirjasta. Esim. se kohtaus, jossa Forrest tapaa Elviksen, oli ihan suoraan Siepparista pöllitty!
VastaaPoistaMinuakaan urheilukirjat eivät kiinnosta, mutta toisaalta pidin aikoinaan kovasti Forrest Gumpista. Holden kuulostaa tutustumisen arvoiselta päähenkilöltä, eli voisin kyllä kuitenkin lukea tämän jossain vaiheessa!
VastaaPoistaLiisa, luin tämän, mutta jokin ei natsannut. Varmaan vika on minun. En edes blogannut kirjasta ja se onkin nyt arvontalistallani yhtenä palkintona. En kokenut mitään. Tai mikä pahinta, ehkä en vain ymmärtänyt kirjan pointtia;-)
VastaaPoistaMinulla ei ole urheilukirjoja vastaan mitään, sillä Shriverin Kaskoisvirhe on täynnä tennistä ja on yksi elämäni kirjoista.
Kaunista, innoittavaa lokakuuta sinulle!
Minua viehätti erityisesti tuo kielen kokeellisuus, josta sinäkin kerrot. Saarikosken suomennos runoineen on ihan helmi - ja sikälikin hauska, että Saarikoskihan ei omassa tuotannossaan paljon loppusointuja käyttele.
VastaaPoistaJännä miten eri tavalla voi saman kirjan kokea. Minua kiehtoi erityisesti ne urheilukuvaukset, koska olin aistivani niiden taustalla paljon syvempiä merkityksiä. Kyse ei ollut pelkästä baseballista, vaan elämänkatsomuksesta, jossa ruumis on mielen ja kehon temppeli ja ne toimivat harmoniassa. Minua ihastutti myös Holdenin optimistisuus: siitä voisi moni ottaa oppia!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOlen hölmö. On syytä olla kommentoimatta.
PoistaKävin netistä tarkistelemassa olenko lukenut vai en ole. Niin kummastutti tapaus oma lukemiseni.
VastaaPoistaKyllä minä olen sen lukenut. Mutta en urheilukirjana. Kaikesta muusta elämään kuuluvasta se nuoren pojan, tavallista fiksumman - mielestäni - näkökulmasta katsottuna se kertoo. Kokeiluhalua siinä on, mutta eikö se ole ihan normaalia, että nuorena haluaa kokea kaikenlaista, mistä on kuullut puhuttavan ja mitä tietää ympärillä tapahtuvan.
Pidin siitä kirjasta, myös tuosta päähenkilöstä, tosi paljon. Ei minkäänlaista moraalista närkästystä, päinvastoin. Se oli hieno kertomus nuoren pojan usein niin kovin sekavasta, mutta tässä tapauksessa tavallista herkemmästä, aidontuntuisesta maailmasta.
En ihmettele, että kirjasta on tullut klassikko.
Tuolla netissä törmäsin googlettaessa toiseen, myös Liisan, kirjoittamaan tekstiin tästä samasta kirjasta. Se Liisa piti tätä mielikirjanaan, sen käsityksen sain. Onko se sama Liisa?
PS. Eikö New York ollut pojan kotikaupunki, muistelen niin, mutten huomannut sitä tarkistaa. Voi olla, että olen väärässä.
En poista tätä toista kirjoitusta, jääköön kuvastamaan hölmöyttäni ja luuloani siitä, että tämä kirja-arviointi on outo, humalassa tai väärästä kirjasta kirjoitettu, ja saa tahallisena tekona (jonka sattumalta vasta jälkeenpäin huomasin järjestetyksi "tempaukseksi") minut karttamaan vastaisuudessa tätä ja kaikkia muitakin ns. kirjallisuusblogeja.
PoistaOlen pahoillani.
Tuon ensimmäisen kommenttini poistin. Epäilin siinä itseäni yhtä paljon kuin kirjoituksen tekijää.
En pidä tätä hyvänä ideana, sillä kerran tehty voidaan tehdä toistekin (vrt. jos koira puraisee kerran, pitää se tappaa, sillä se voi purra toisenkin kerran, yleinen ohje).
Ja sitäkään en ymmärrä, miten joku voi iloita siitä, että saa koululaisen kiinni "rikoksesta" ja saattaa hänet iloisella mielellä hankalaan tilanteeseen.
Kumpi saattaa väärin toimineen koululaisen hankalaan tilanteeseen - se, joka hänet saa kiinni vai väärin toiminut koululainen itse?
PoistaAika jännä, että todella monen mielestä "älä jää kiinni" on selvästi tärkein ja paras ohje niille, jotka aikovat väärin toimia. Eikä esimerkiksi "älä plagioi".
Ihanko totta sinusta Liisu väärin tekevää koululaista (tai ketä tahansa) ei pitäisi saattaa hankalaan tilanteeseen? Tottakai täytyy! Millä ihmeen logiikalla EI täytyisi? Ja miksei siitä saisi "iloita"? En ymmärrä ollenkaan tuollaista asennetta, että silotellaan rikkeitä ja silitellään pahantekijöiden päätä.
PoistaJa ei, tämä ei ole maailman kauhein rike, eikä vakavin ilmiö, mutta se taas ei tee aihetta yhtään vähemmän keskustelun arvoiseksi.
En kyllä ajatellut hetkeäkään enkä nytkään sen puoleen, että tässä jotenkin vahingonilossa kieriskeltäisiin. Tuskanhiki otsalla lukee oppilaan plagioimaa eli varastamaa tekstiä. Tilanne on aina vaikea ja häpeä oppilaalle (toivottavasti) suuri, kun on kiinni jäänyt. Koulussa kuitenkin harjoitellaan oikeaa elämää varten. On parempi oppia asia kantapään kautta koulussa kuin työelämässä. Vai?
PoistaPlagiointi ei ole suotavaa, se on liian hyvä ja nopea "oikotie onneen". En sen vastustamisesta jupise, mutta onko varma, että asianomainen oppilas, joka tuosta vaan kopsaa netistä jonkun jutun, joka on tehtäväksi annettu, ja huudahtaa: työ tehty, heipparallaa! on tietoinen tekijänoikeuslaista jms. Hän luottaa nettiin ja ottaa sieltä hyödyn irti, siinä muodossa kuin ymmärtää.
PoistaEikö parempi tie olisi kirjoittaa ottamastaan aiheesta niin hyvin kuin osaa ja kirjoittaa sen loppuun vaikka punaisella tekstillä ja sulkuihin mahdollisia koululaisia tai muita hyötymään pyrkiviä hunsvontteja varten vaikka yhteistuumin selityksen sanoja, miten suoralainauksiin pitää pyytää lupa, tai miten muuten on toimittava halutessaan lainata tekstiä omaan juttuunsa. Ja senkin voi sanoa, että suora lainaus omiin nimiin omaksi hyödyksi on rangaisrava teko. Olkoonkin, että koululaisella se tarkoittaa häpeää.
En kannata sudenkuoppien kaivamista. Niitä on netissä jo muutenkin enemmän kuin tarpeeksi. Mitä enemmän nettiin voi luottaa, sen parempi.
Nuo ilonhuudahdukset ja muun sekavan poimin kommenteista jotka muut olivat kirjoittaneet. Pitivät hyvänä ideana. Minä en pidä.
Liisaa itseään odotan tänne kertomaan omia näkemyksiään tästä tapauksesta.
PS. Sille koululaiselle tarkoitettuun osioon voisi vielä lisätä, että jos aikuinen tekee saman möhläyksen kuin hän nyt aikoo tehdä kopioimalla, on se niin vakava rikos, että joutuu oikeuteen. Ihmettelen vain meitä ihmisiä, miten paljon yleensä tehdään kaikenlaisia vippaskonsteja matkalla tietoisuuteen ja "onneen". "Se on maantapa!! - joskus. Joskus tohtorinhattu, jossa on mätää sisäpuolella.
Näin olen tehnyt alkuperäisen Eläinten vallankumous -arvion kanssa. Ei toimi. Just tällä viikolla ilmeisesti joku ope tuli siihen tekstiin etsimällä kokonaista lausetta, johon, kas kummaa, löytyi osuma mun blogista. Tätä tapahtuu koko ajan.
PoistaLiisu, eiköhän sekin koululainen ymmärrä, että nyt ei ehkä mene ihan ns. by the book: kyllä kaikki sen verran tietävät, että suora kopiointi netistä ei ole ok, jos on itse pitänyt tekstiä tuottaa.
PoistaYmmärrän hyvin, että harmittaa, jos koet olleesi vitsin kohteena (et ollut), mutta nyt vaikuttaa siltä, että kärpäsestä on kovaa vauhtia kasvamassa härkänen ja vieläpä jokseenkin toissijaisista syistä.
Liisu, olen pahoillani että pahoitit mielesi. Tämän jutun pointti ei missään nimessä ollut ihmisten huijaaminen ja heille nauraminen.
PoistaHalusimme ennen kaikkea herättää keskustelua plagioinnista, joka on olemassaoleva ilmiö, piti siitä tai ei. Eivätkä plagiointiin todellakaan syyllisty vain (tekijänoikeuksista mahdollisesti tietämättömät) pienet koululaiset vaan sitä tapahtuu kaikkialla.
Kirjoitat, että netistä löytyvään materiaaliin pitäisi voida luottaa. Fakta kuitenkin on, että läheskään kaikkeen, mitä netistä löytyy ei voi, eikä pidäkään luottaa. Eikä tämä koske vain nettiä, vaan kaikkea informaatiota.
Tässä meidän flash mobissamme on kuitenkin kyse aika kepeästä huijauksesta, mutta paljon painavampienkin asioiden kohdalla kannattaa muistaa kriittisyys. Toinen asia, josta toivoimme tempauksemme herättävän keskustelua onkin medialukutaito ja lähdekriittisyys. Olemme jopa haaveilleet siitä, että näitä valejuonia voitaisiin käyttää kouluissa esimerkkeinä informaatiolukutaitoa opetellessa.
Olemme saaneet tempauksesta varsin paljon palautetta, niin negatiivista, positiivista kuin kriittistäkin. Siitä olemme iloisia, ja erityisesti siitä että tapaus on herättänyt keskustelua ja mielipiteitä. Sen vuoksi en mitenkään osaa nähdä tätä juttua huonona asiana. Emme suinkaan kuvittele, että tempauksemme lopettasi plagioinnin emmekä myöskään tehneet juttuja koululaisten kiusaksi. Halusimme herättää keskustelua ja ainakin jossain määrin siinä onnistuimmekin.
Lisäksi meillä itsellämme oli erittäin hauskaa valekritiikkejä kirjoittaessamme ja lukiessamme. Mutta emme nauraneet hämätyksi tulleille lukijoille vaan (omasta mielestämme) hauskoille ja päättömille valejuonille.
Hyvä, että teillä on ollut hauskaa, suon sen teille, ja kiitos selityksistä, mutta edelleen olen sitä mieltä, ettei pahaan pidä vastata huijauksella. Menetin lapsuususkoni hyvään. Koetan sulattaa asian. Olen pahassa flunssassa ja jo kahden yön univelassa, päässä hurisee yhtenä sekamelskana kaikki.
PoistaMihin tässä maailmassa voi uskoa?
Voi Liisu, josko olis hyvä tai ehkä jo olet ymmärtänyt sen, että kaikki mitä lehdessä lukee tai sitten nettiin on kirjoitettu, ei todellakaan ole totta! Liisu hyvä, tässä maailmassa ei juurikaan kannata uskoa kuin itseensä ja epäillä sitäkin. Joulupukkia ei ole olemassa.
Poistat. Elenna
Pitääpä lukea uudestaan tämä :)
VastaaPoistaHyh, tämä oli minusta ihan tyhmä kirja. En vaan jaksanut sitä urheiluhehkutusta. Kirja oli minusta vähän kuin Kuolleiden runoilijoiden seura mutta urheilumaailmasta. Ei siis minulle.
VastaaPoistaSuosittelisitko tätä erityisesti urheileville pojille? Luulen nimittäin, että heitä aihe kiinnostaisi valtavasti. Itse olen lukenut tämän vuosia sitten, ja vieläkin ruispellon ja poikien pukuhuoneen haju leijailee sieraimiini, kun mietin lukukokemusta! Upea teos!
VastaaPoistaSaattaisinpa palata sinun innoittamana Siepparin maailmaan :)
VastaaPoistaMä en oo urheilukirjojen ystävä ollenkaan, enkä ois siepannut (!) tätä luettavakseni, mutta yliopiston kritiikkikurssilla opettaja antoi tehtäväksi kirjoittaa kritiikki Joycen Odysseuksesta. Sanottiin kauhuissamme, että ei me olla luettu sitä, joten ope anto vaihtoehdoks tän toisen Saarikosken käännöksen. Kahdesta pahasta se pienempi, ja varsinkin lyhyempi, sitten...
VastaaPoista(Toi on muuten ihan totta ;))
Haistakaa paska, melkein menin tähän koulutyötä tekiessä
VastaaPoistaAnteeksi, mutta tämän erikoisempaa tulkintaa en kirjasta ole lukenut. Hetken jo arvelin, oletko sittenkin lukenut jonkin väärennetyn version teoksesta. Itse en pidä Siepparia näin "illuusiopitoisena" kirjana...
VastaaPoistamitä kettua ei tämä ole mikään saakelin urheilukuvaus vaan allegorinen nuoren miehen kasvutarina ::D hmm.. en kutsuisi sinua erityisen "lukutaitoiseksi" jos tuollaisen tulkinnan tästä teit.
VastaaPoistaEn tiedä kunka osuin tälle sivulle... Mielenkiintoni ehkä herätti Sieppari ruispellossa -niminen kirja. En tiedä minkä ikäisenä se pitäisi lukea, itse lienen ollut 15 - 16 v. Aikaa on kulunut n. 50 vuotta. Luin sen alusta loppuun vaikka en muistakaan tarkkaan miksi. Jostain syystä ko. tarinasta on jäänyt mieleen vain yksi kohta: se hemmo aikoisi tappaa itsensä hyppäämällä jostain korkealta, mutta ei halua, koska ei voi olla varma, että joku peittäisi heti hänet siellä maassa. Jotenkin tuli niin sääli sitä kundia... Pentti Saarikosken suomennos oli tietysti mahtava.
VastaaPoistaMuisto 50 vuoden takaa
VastaaPoistaArvoisa bloggaaja! Oletko sinä ylipäätä lukeneut tätä kirjaa? "Kirjan päähenkilö Holden Caulfied on pienen syrjäkylän poika, joka muuttaa New Yorkiin opiskelemaan. Holden on hiukan yksinkertainen nuorukainen..." Tämä on varmasti joku vitsi??? Holden kun oli kotoisin NY:stä ja siinä on myös iso merkitys teoksen kannalta. Kaiken lisäksi sanot sen olevan URHEILUROMAANI?!! Onko Salinger kirjoittanut toisen samanimisen kirjan?
VastaaPoistaPahoittelen kirjoitusvirheittäni, koska en ole suomalainen
Aivan loistava! Hetken kummastelin, jonka jälkeen nauroin läpi koko tekstin. Saapahan opettajatkin ihmeteltävää jos plagiointimestarit palauttavat tällaisen kirjoituksen :D
VastaaPoista