Dorothy L. Sayers: Luonnoton kuolema

Jatkan rakkaiden Peter Wimsey -kirjojeni läpikäymistä. Tämä sarjan kolmas osa ei ole kirjoista paras, eikä minulle rakkain, mutta se on viihdyttävä ja ehdottomasti mielenkiintoinen.

Lyhesti sanottuna kirja kertoo siitä, kuinka Wimsey pyrkii todistamaan, että luonnolliselta vaikuttava kuolema onkin luonnoton - siis murha. Vanha (ja rikas), syöpää sairastava nainen kuolee, eikä ruumiinavauksessa lääkärin epäilyistä huolimatta löydy mitään tavallisesta poikkeavaa. Wimsey saa vihiä tapauksesta, ja ryhtyy tonkimaan asiaa. Nukkuvaa murhaajaa ei kuitenkaan kannattaisi häiritä - siitä seuraa aina vain lisää ruumiita. Luonnoton kuolema onkin Sayersin dekkariksi harvinaisen hurmeinen: sen verran monta murhaa ja murhanyritystä siinä tapahtuu.

Itse murhatarina on varsin kekseliäs - vaikkakaan ei täysin uskottava - mutta parasta kirjassa ovat kuitenkin kaikenlaiset pienet yksityiskohdat, joilla Sayers kirjansa kuorruttaa. Wimsey-kirjojen ystävää luonnollisesti ilahduttaa se, että kirjassa esitellään yksi sarjan rakastettavimmista sivuhenkilöistä, Miss Agatha Climpson. Miss Climpson on vanhapiika, jonka uteliaisuuden ja ihailtavan juoruamistaidon Wimsey on valjastanut käyttöönsä: kun pienissä kyläyhteisöissä täytyy nuuskia ja kysellä häpeämättömiä kysymyksiä, paikalle lähetetään Miss Climpson, jonka ranteissa kilisevät lukemattomat rannerenkaat, ja jonka kirjeitä koristavat lukemattomat alleviivaukset ja huutomerkit.

"Kuulin tänä aamuna jotakin, joka VOI olla tärkeätä, niin että kiiruhdan kertomaan sen teille!! Muistattehan, että jo aikaisemmin kerroin teille, että mrs Budgen palvelijatar on miss  Whittakerin nykyisen sisäkön SISAR! Niin!! Näiden molempien tyttöjen TÄTI tuli käymään mrs Budgen luona olevan sisaren luo ja hänet esitettiin minulle - tietysti - koska minä mrs Budgen vuokralaisena olen jonkinlaisen paikallisen mielenkiinnon kohteena. Muistaen Teidän neuvoanne, minä tietysti teen parhaani ylläpitääkseni tätä kiinnostusta - mitä muuten en suinkaan tekisi."

Wimsey itse on tässä kirjassa melkoisessa käymistilassa: hän puhua pulputtaa, vääntelee sanoja ja esittää kuvitteellisia vuoropuheluja. Asiallinen Charles Parker menettää monet kerrat hermonsa Wimseyn kanssa, ja näiden kahden ystävyksen vuoropuhelut ovatkin tässä kirjassa erityisen herkullisia. Mutta Sayers nostaa tässäkin kirjassa esiin myös Wimseyn hermoherkän puolen ja herkän omatunnon. Kysymys amatöörin oikeudesta ja velvollisuudesta sekaantua murhatutkimuksiin on Wimsey-kirjojen vakioteemoja. Tyydyttääkö murhatutkimus vain Wimseyn omaa uteliaisuutta ja pätemisentarvetta, aiheutuuko asioihin sekaantumisesta enemmän haittaa vai hyötyä, ja onko vanhan ja sairaan ihmisen tappaminen aina väärin - näitä asioita sivutaan monella tavalla lähes kaikissa Sayersin dekkareissa.

Kirjassa nousee esille kaksi kiinnostavaa teemaa: rotu ja naisten välinen rakkaus.

Sayersin kirjoja moititaan joskus rasistisiksi. Luonnoton kuolema on ainoa kirja, jossa esiintyy musta henkilöhahmo, ja rotuaihetta käsitellään siinä jonkin verran. Vaikka Sayers käyttää ilmaisuja ja kielikuvia, jotka eivät nykylukijan silmissä ehkä ole täysin korrekteja, en lähtisi allekirjoittamaan rasismisyytteitä. Kirjan musta mies on pappi, ja - kuten papit aina Sayersin kirjoissa - hän on sivistynyt, lempeä ja humaani hahmo. Sayers kyllä kuvaa rotuennakkoluuloja, ja jotkut henkilöhahmot esittävät hyvinkin rasistisia mielipiteitä, mutta tätähän ei pidä sekoittaa siihen, että kirja tai kirjailija olisi rasistinen. Samoin ensimmäistä Wimsey-kirjaa on syytetty antisemitismistä, koska siinä kuvataan juutalaisvastaisuutta: tässäkin tapauksessa Sayers nähdäkseni kuvaa olemassaolevaa ilmiötä (juutalaisvastaisuus), ei suinkaan kannusta siihen.

Kirjassa esiintyy kaksikin naisparia. Koska kirja on kirjoitettu 1920-luvulla, asioista ei tietenkään puhuta suoraan niiden oikeilla nimillä, mutta rivien välistä on helppo lukea, mistä on kyse. Toisen pariskunnan muodostavat kaksi vanhaa naimatonta naista: toinen on hiuksensa lyhyeksi leikannut terävä liikenainen, toinen herttainen ja naisellinen, kodinhoidolle omistautunut neiti. Tämä pariskunta kuvataan erittäin positiivisessa valossa - yhteisössä pidettyinä ja arvostettuina persoonallisuuksina. Toisaalta kirjassa esiintyy myös kylmä, hiukan sukupuoleton nainen, joka käyttää hyväkseen nuoremman ystävättärensä kuolutyttömäistä ihastusta. Tässä suhteessa on kyse pikemminkin epäterveestä valtasuhteesta kuin rakkaudesta tai seksuaalisuudesta - samantapaisia kieroutuneita suhteita esiintyy Sayersin kirjoissa usein myös miesten ja naisten välillä.

Kaikinpuolin kiinnostava ja ajatuksia herättävä kirja siis. Sayersin ote on usein ironinen ja tyylittelevä - ehkä siksikin hänen kirjoistaan syntyy monenlaisia tulkintoja, ja siksi ne jaksavat kiinnostaa yhä uudelleen. 

Dorothy L. Sayers: Luonnoton kuolema (Unnatural Death, 1927)
Suom. Inkeri Relander
Otava, 1961