Lia ja Mari ovat kaksi lontoolaistunutta suomalaisnaista. Lia on graafikko, jonka on ajanut Lontooseen osittain työ, osittain menneisyyden traumaattinen tapahtuma Suomessa. Salaperäisellä Marilla taas on poikkeuksellinen kyky tulkita ihmisiä: eleiden, ilmeiden ja sivulauseiden perusteella Mari näkee pintaa syvemmälle ja pystyy melkeinpä lukemaan ihmisten ajatuksia. Kykyään Mari käyttää menestyksekkäästi hyväkseen omassa yrityksessään Studiossa, jossa pyritään oikaisemaan yhteiskunnan pieniä ja suuria epäkohtia. Tutustuttuaan Mariin myös Lia huomaa selvittelevänsä raakaa murhaa, ihmiskauppaa ja oikeistopopulistisen puoluejohtajan hämäriä taustoja.
Jännäriksi Vilpittömästi sinun oli minusta kummallisen vähän jännittävä. Hiltunen kuljettaa tarinaa varsin verkkaisesti, missä ei sinänsä ole mitään vikaa - hitaallakin tahdilla voidaan parhaimmillaan luoda kihelmöivää jännitystä. Hiltusen kerronta kuitenkin jää liian usein vain hitaaksi, eikä jännite pysy yllä, kun kirjassa kuvaillaan Lian työkuvioita tai Studion tutkimusten yksityiskohtia. Hiltunen pohjustaa tarinaansa hyvin huolellisesti, mutta hän keskittyy mieluummin kuvailemaan asuntojen sisustuksia ja varjostamisen yksityiskohtia kuin henkilöhahmojensa sielunelämää.
Yksi syy jännitteen vähäisyyteen saattaa olla nimenomaan päähenkilöiden värittömyys. Lia ja Mari ovat lähestulkoon naisia vailla ominaisuuksia: he tekevät asioita, mutta on vaikea sanoa millaisia ihmisiä he ovat. Tapahtumat nähdään suurimmaksi osaksi Lian näkökulmasta, mutta hän jää silti hahmona kovin etäiseksi, koska hänessä ei juuri ole tarttumapintaa. Marilla toki on erityisominaisuutena ihmistuntemuksensa, mutta se ei tee hänestä kovin samaistuttavaa hahmoa. Sen sijaan Hiltunen käyttää Maria ja Marin kykyä liikuttamaan juonta silloin, kun tarina saattaisi muuten ajatutua umpikujaan.
Mielenkiintoisinta antia kirjassa taisi olla Studion toiminnan liikkuminen moraalin harmalla alueilla. Mitkä keinot ovat oikeutettuja taistelussa oikeuden puolesta? Ja kuka määrittää oikean ja väärän? Nämä kysymykset olisivat tosin olleet vielä painavampia, jos kirjan pääpahikset eivät olisi olleet niin ilmiselvästi pahiksia - varsinkin populistipoliitikon hahmo lipsahti välillä suorastaan koomisen puolelle mädännäisyydessään.
Vilpittömästi sinun ei ole mitenkään huono kirja, mutta minä en ehkä ollut sille parasta kohdeyleisöä. Olen dekkareiden suhteen aika nirso lukija, ja yleensä kaipaan niiltä nimenomaan niitä hyviä henkilöhahmoja, jotta jaksaisin kiinnostua juonesta. Tai sitten haluan ainakin kunnon jännitystä, sellaista joka saa ahmimaan kirjaa ja kääntämään aina seuraavan sivun - Vilpittömästi sinun ei tarjonnut minulle oikein sitäkään kokemusta. Moni on kuitenkin kehunut kirjaa harvinaisen onnistuneeksi nimenomaan kotimaiseksi jännäriksi. Jos kotimainen dekkari siis on sydäntä lähellä, lukija varmaan saa kirjasta enemmän irti.
Kirjan ovat lukeneet myös Kirsi, Salla ja Miia.
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
Gummerus, 2011
Harmi että petyit tähän -
VastaaPoistaViihdyin kyllä itse Hiltusen seurassa hyvin, joskin olen samaa mieltä siitä, että moraalifilosofinen puoli oli kirjan kovin juttu! Seuraavassa kirjassa minäkin odottaisin kyllä vähän enemmän syvyyttä hahmoihin :)
Eihän tämä sillä tavalla huono kirja ollut, että olisin tuntenut tuhlanneeni aikaani kirjan parissa. Ihan mielenkiintoista lukea välillä tällaistakin.
PoistaJa varmaan seuraan minkälaisia kommentteja seuraavasta kirjasta tulee: jos näyttää siltä että nimenomaan henkilöhahmoja on lähdetty kehittämään, saatan jopa lukea sen toisenkin kirjan.
Minä en ole dekkarien suuri ystävä, mutta tämän ehkä luen jossain vaiheessa.:)
VastaaPoistaMinä pidän joistakin dekkareista kovastikin, mutta monet niistä ovat minusta liiaksi samanlaisia keskenään. Tämäkin oli minusta aika perusdekkari eikä kauheasti erottunut massasta. Ihan luettava kuitenkin.
PoistaDekkarien ystävä en erityisemmin ole minäkään, mutta Hiltusen kirja kiinnostaa. Se kiinnostaa osin Lontoon vuoksi (rakastan sitä kaupunkia), osin Hiltusen itsensä sekä kirjan maineen vuoksi. Kiirettä en tämän kirjan kanssa aio pitää, mutta luultavasti luen sen jossain välissä vuotta.
VastaaPoistaMinulle Lontoo tapahtumapaikkana ei noussut tässä kirjassa mitenkään kovin suureen osaan. Ehkä johtuen Hiltusen kirjoitustavasta, joka on enemmän asiallinen kuin tunnelmaa luova. Hiltusen toimittajatausta näkyy minusta kirjassa juuri tiettynä asiallisuutena, hyvässä ja pahassa. Taustatyötä on selvästi tehty, mutta jotain lennokkuutta olisin kaivannut lisää.
PoistaMinullakin tämä jo lainapinossa odottelee lukuvuoroaan. Päätin lukea kirjan jo siinä kohtaa kun näin sen kannen (ihana kuva rakkaasta Lontoosta <3, todella onnistunut kansikuva siis :). Toisaalta pidän kyllä kovasti myös dekkareista, ja varsinkin luettuani pari positiivista blogiarviota kirjasta odotukseni ovat hiipineet hiljalleen ylöspäin. Saapa siis nähdä, mitä tästä pidän... :)
VastaaPoistaDekkareiden kohdalla varmaan lukukokemukseen vaikuttaa aina se, miten koko genreen suhtautuu. Mielenkiintoista sitten kuulla, miten dekkarien ystävä tähän suhtautuu.
PoistaMinua taisi kirjassa etukäteen kiinnostaa naiset päähenkilöinä -asetelma, mutta se ei sitten ollut ihan sitä mitä odotin.
Hei, Liisa, Liisu täällä! Olet kaimani, mutta onneksi, olen ottanut käyttöön lempinimen Liisu. Erotumme siis sopivasti toisistamme, vaikka tämän postauksesi (ja Hiltusen kirjasta kirjoittamasi) perusteella tuli tunne, että olen oikeassa joukossa. Minäkin nääs tykkään kirjoista, olen tykännyt siitä asti, kun istuin potalla, ja varsinkin sitten kun opin itse lukemaan... huhhuh, montakohan kirjaa sitä onkaan tullut luettua. Ei riitä laskutaito eikä tietämys.
VastaaPoistaLiityn nyt juhlallisin elein (käsi poskella 3s. takaisin toisen käden viereen näppäimistölle) lukijaksesi. Se tapahtuu nyt!
Hei kaima ja tervetuloa lukijaksi :)
PoistaSama juttu minulla: kirjoja olen rakastanut aina, ja varsinkin kun opin itse lukemaan aukeni aivan uusi maailma.