sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Helen D. Boylston: Helena-sarja



Helen D. Boylstonin seitsemän Helena-kirjaa kuuluivat lapsuudensuosikkeihini. Punatukkaisesta sairaanhoitajasta kertovissa kirjoissa ihastutti reipas ja rakastettava päähenkilö, hauskat sattumukset ja ennen kaikkea sairaanhoitotyön kuvaus. Boylston oli itse sairaanhoitaja, ja kirjoista saattoi lapsenakin aistia Boylstonin asiantuntemuksen ja rakkauden sairaanhoitoa kohtaan. Sairaanhoito ei näissä kirjoissa ole sivujuonne, joka tarjoaa taustan tapahtumille, vaan se on tapahtumien keskiössä - kirjojen olennainen elementti.

Näin aikuisenakin kirjat olivat minulle yllättävän antoisia. Kirjoissa on viehättävää raikkautta ja lämpöä, ja lisäksi löysin paljon mielenkiintoista liittyen naisen asemaan. Erityisen kiinnostava oli työn ja perheen yhdistämisen ongelma, joka nousi erityisesti kahdessa viimeisessä kirjassa selkeästi esille. Ajattelinkin tässä jutussa käsitellä erityisesti juuri näitä naisen asemaan liittyviä teemoja.

Koska kirjoitan koko sarjasta jutussa tulee väistämättä olemaan mukana juonipaljastuksia. Lue siis tästä eteenpäin omalla vastuullasi, jos et halua tietää mitään tapahtumista - jos esimerkiksi olet lukemassa kirjoja Marian ihanaan Tuntemattomat tyttökirjat -haasteeseen.

Sarjan kaksi ensimmäistä osaa käsittelevät Helenan opintoja sairaanhoitajakoulussa. Opintojen ohella pääosassa ovat ystävyyssuhteet, sekä Helenan suhde Bill Barryyn, sairaalan nuoreen ja komeaan kirurgiin. Uran ja yksityiselämän yhdistämisen teemaa sivutaan ensimmäisen kerran sarjan toisessa osassa, Sisar Helena. Helenan ystävä Constance Halliday on erikoistumassa narkoosihoitajaksi, työhön johon hän omien sanojensa mukaan "on hulluna". Urasuunnitelmat kuitenkin katkeavat siihen, kun Connie rakastuu ja menee kihloihin. "Koko tämä hieno koulutus tulisi Connien osalta päättymään avioliittoon", miettii Helena alakuloisesti. Muistan, että tämä käänne oli minulle lapsenakin pettymys, niin romanttiikkaa janoava kuin olinkin, luultavasti sen takia että Connien innostus työhön oli kuvattu niin lämpimästi.

Helena, sininen sisar -kirjassa opintonsa päättänyt Helena saapuu ystävänsä Kitin kanssa New Yorkiin työskennelläkseen Henry Street -järjestössä. Helena on valmistumispäivänään kihlautunut Billin kanssa, mutta haluaa ennen naimisiinmenoa tulla kunnolliseksi sairaanhoitajaksi ja tutustua sosiaaliseen sairaanhoitoon Henry Streetillä. Bill on luvannut odottaa.

Puolen vuoden kuluttua Bill kuitenkin ilmoittaa, ettei pysty enää elämään erossa Helenasta ja haluaa tämä eroavan työstään ja menevän kanssaan naimisiin. Helena ei halua jättää järjestöä vain kuuden kuukauden jälkeen: hän uskoo että järjestö edellyttää hoitajia olemaan työssä kauemmin jotta heistä olisi todellista hyötyä. Erimielisyys johtaa kiistaan siitä, onko Billillä oikeus vaatia Helenalta uhrauksia koska on kihloissa tämän kanssa. Helena syyttää Billiä siitä, että tämä haluaa omistaa naisen ja ajatella naisen puolesta; Bill puolestaan haukkuu Helenaa kiipijätyypiksi, "jolle ura on kaikki kaikessa - joka pitää miestä reservissä vuosikaudet".

Kihlaus purkautuu, eikä Helena voi antaa Billille anteeksi senkään jälkeen kun kuulee että Henry Street -järjestöstä saa erota niin halutessaan koska vain: Helenaa on loukannut nimenomaan se että mies on yrittänyt pakottaa hänet johonkin mitä Helena itse pitää vääränä ja kieltänyt Helenan itsenäisyyden. Minusta on merkittävää, että erimielisyys ei kirjassa kulminoidu siihen, kumpi on tosiasioiden suhteen oikeassa, vaan siihen millaiset asenteet mielipiteiden taustalla vaikuttavat. Vasta kun Bill sanoo olleensa väärässä ja haluavansa sittenkin odottaa Helenaa, Helena myöntää oman väärinkäsityksensä, ja kihlaus solmitaan uudelleen.

Helena ei luovu sairaanhoitajan työstään mentyään naimisiin: hänestä tulee sairaanhoitajakoulun johtajatar vastaperustettuun sairaalaan, jossa Bill on ylilääkärinä. Johtajatar Helena on mielenkiintoinen erityisesti siksi, että siinä kuvataan tyttökirjoille harvinaiseimmin avioliiton ongelmia. Erilaiset tavat kommunikoida, erilaiset huumorintajut ja persoonallisuuksien yhteentörmäykset ajavat Helenan ja Billin suhteen pahasti tulehtuneeseen tilaan, josta he selviävät vasta kun oppivat hyväksymään toisissaan myös ikävät piirteet.

Helena kotirouvana -kirjassa Helena on kolmen lapsen kotiäiti. Tämä kirja on julkaistu yhdeksän vuotta edellisen osan jälkeen, vuonna 1949. Tässä kirjassa - kuten myös kolme vuotta myöhemmin ilmestyneessa sarjan viimeisessä osassa - voi hyvin nähdä 1950-luvun hengen, halun palauttaa nainen työelämästä kotilieden ääreen. Boylstonin oma kanta saattaa ensisilmäyksellä näyttää täysin tämän ideologian mukaiselta. Helena on jättänyt työnsä, ja kirjassa todetaan moneen kertaan äitiyden olevan naisen tärkein työ. Monesti väläytellään myös sitä näkemystä, ettei äitiyttä voi kunnolla toteuttaa jos käy samalla töissä. Pintakerroksen alla Boylston nähdäkseni esittää toisenlaisia näkemyksiä. Vaikka Helena kuvataan lähes täydelliseksi äidiksi, Boylston kirjoittaa hänet potemaan lähes jatkuvaa syyllisyyttä työstä luopumisesta. Osittain tämä syyllisyys luultavasti johtuu siitä, että Helena todella rakastaa työtään, eikä tunne itseään kokonaiseksi ilman sitä. Ongelma ratkeaa kirjan lopussa siihen, että Helena tulee jälleen raskaaksi: työhönpaluu ei enää ole vaihtoehto, joten Helenan ei tarvitse sitä harkitakaan.

Sarjan viimeisessä osassa Helena palaa sairaalaan. Bill sairastuu vakavasti ja joutuu parantolaan, ja Helena ottaa työn sairaalasta säästääkseen perhettä taloudellisilta huolilta ja itseään siltä että vain istuisi kotona murehtimassa. Helena on työhönpaluusta enemmän kuin innoissaan. "En ole koskaan tavannut ketään, joka olisi niin hulluna sairaanhoitoon kuin sinä", toteaa Helenan ystävä Kit huvittuneena.

Ongelmia ilmaantuu vasta, kun Helenan tytär alkaa oirehtia psyykkisesti: tytön opettajan mielestä oireet johtuvat siitä, että tämä kokee joutuneensa sekä isän että äidin hylkäämäksi. Helena pelkää opettajan olevan oikeassa ja miettii, onko hän uhrannut tyttärensä hyvinvoinnin omalle hyvinvoinnilleen. "Et voi avata mitään kirjaa tai aikakauslehteä joutumatta lukemaan jotakin, mikä pelästyttää sinut kuoliaaksi, kun siinä kerrotaan, miten paljon lapset kaipaavat turvallisuudentunnetta.", Helena valittaa. Tämän repliikin voisi kenties nähdä Boylstonin kommenttina aikalaiskeskusteluun naisen roolista.

Tyttären ongelmien syyt selviävät aikanaan, eikä niillä ole mitään tekemistä Helenan työn kanssa. Helena jatkaa työssään, ja kirjan lopussa Bill palaa terveenä tuberkuloosiparantolasta. Se, jääkö Helena työhönsä tämän jälkeen, jää avoimeksi. Kit uskoo Helenan sanovan itsensä irti välittömästi, mutta Bill epäilee ettei kotiäidin rooli enää riitä tyydyttämään Helenaa, kun tämä on päässyt taas sairaalatyön makuun.

Itse haluaisin uskoa, että Helena jatkaa työssään - ehkä Bill saa hänet vakuuttuneeksi tämän ratkaisun järkevyydestä. En toivo tätä siksi, ettei kotiäidin työ olisi mielestäni arvokasta eikä nainen saisi sitä valita halutessaan, vaan koska Helena rakastaa työtään: hänelle oikea ratkaisu olisi mielestäni työn ja äitiyden yhdistäminen, ja uskon Boylstoninkin kannattavan tätä ratkaisua. Oikeus rakastamaansa työhön jokanaisen oikeutena tuntuukin lopulta nousevan kirjasarjan tärkeimmäksi sanomaksi.

Helen D. Boylston:
Helenan oppivuodet (Sue Barton, Student Nurse, 1936), Suom. Kaija Orjatsalo, Tammi 1993
Sisar Helena (Sue Barton, Senior Nurse, 1937), Suom. Helena Anhava, Tammi 1968
Helena, sininen sisar (Sue Barton, Visiting Nurse, 1938), Suom. Helena Anhava, Tammi 1968
Helena tarttuu asiaan (Sue Barton, Rural Nurse, 1939), Suom.Helena Anhava, Tammi, 1968
Johtajatar Helena (Sue Barton, Superintendent of Nurses, 1940), Suom. Kristiina Kivivuori, Tammi 1979
Helena kotirouvana (Sue Barton, Neighborhood Nurse, 1949), Suom. Lea Karvonen, Tammi 1956
Helena palaa sairaalaan (Sue Barton, Staff Nurse, 1952), Suom. Annikki Saarikivi, Tammi 1979

11 kommenttia:

  1. Vau, upea blogiartikkeli tästä ihanasta kirjasarjasta! Monet muistot Helena-kirjoista heräsivät kun luin tätä. Boylston kuvaa tosiaan monitahoisesti Helenan ja Billin suhdetta.

    Kiitos haasteen linkittämisestä ja tästä hienosta tavasta esitellä nykyään vähän vähemmän luettua tyttökirjasarjaa!

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Maria :) Ja toki linkitin hienoon haasteeseesi.

    Helenan ja Billin suhteen kuvaus oli näin aikuislukijan silmin monella tapaa jopa yllättävän realistinen verrattuna joihinkin muihin tyttökirjoihin. Muutenkin kirjoista löytyi tosiaan hyvinkin paljon kaikenlaista kiinnostavaa.

    Mietin lukiessani, kuinkahan paljon Helenoita nykyään mahdetaan lukea. Jotenkin kuvittelisin, että nämä toimisivat ihan hyvin nuorille tytöille nykyäänkin, mutta viimeisin painos näkyy kuitenkin olevan 90-luvun alusta. Toivottavasti kirjat eivät tulevaisuudessa ihan unhoon jää.

    VastaaPoista
  3. Hei Liisa, olipas hyvä ja kiinnostava analyysi Helena-sarjasta, joka kuuluu näihin ammatillisiin tyttösarjoihin! Olen Helenat lukenut lapsena, mutta en oikein muista niitä kovin hyvin. Jotain tuttua tuntemusta heräsi Billin vaatimus, että Helena pitäisi jättää työnsä on ärsyttänyt minua!

    Oletko lukenut Liisa, Helen Wellsin Ursula-sarjaa, joka kertoo myös sairaanhoitajan työstä ja kuuluu ammattillisiin tyttökirjasarjoihin?

    Luulen, että Helenat ja Ursulat ovat jäämässä unholaan nykytyttölukijoilta. Niistä ei juurikaan kuule enää puhuttavan. Hienoa, kun nostit tämän esiin!

    VastaaPoista
  4. Minä luulen, että olen ehkä lukenut Helenat lapsena, mutta en ole varma, sillä saatan sotkea juuri Saran mainitsemaan Ursulaan. Täytyy hankkia molemmat tyttökirjakokoelmaani, että saan selville. :)

    VastaaPoista
  5. Sara: luin lapsena joitakin Ursula-kirjojakin, mutten pitänyt niistä läheskään niin paljon kuin Helenoista. Toisin kuin Helena-kirjoissa, Ursuloissa sairaanhoito oli sivuosassa, ja juonet keskittyivät muistaakseni enemmän sellaisiin Neiti Etsivä -tyyppisiin ongelmanratkaisuihin.

    Sääli, että niin monet tyttökirjaklassikot tuntuvat jäävän tosiaan vieraiksi nykynuorille. Helena-sarja on minusta kuitenkin hyvinkin laadukas, ja ansaitsisi tulla edelleen luetuksi.

    Karoliina: minä tosiaan luin molempia, mutta Helena oli ylivoimaisesti parempi! :)

    VastaaPoista
  6. Ihan toista asiaa:
    blogissani haaste sulle =)

    Näitä mä en ole lukenut ;D

    VastaaPoista
  7. Minullakin alkoivat lukumuistot nousta pintaan! Ursula-kirjoja muistan lukeneeni ja olen melko varma että olen näitä Helenojakin.

    Jommastakummasta mieleeni on jäänyt pyörimään tällainen sitaatti: "Sairaanhoitajat eivät koskaan seisoneet silloin jos he voivat istua, eivätkä istuneet silloin jos he voivat maata."

    VastaaPoista
  8. Mari: käyn kurkkaamassa :)

    Salla: hih, tuo kohta on Helenoista, ensimmäisestä osasta.

    Minulle oli Helenoista jäänyt mieleen sellainen viisaus, että New Yorkissa turistit tunnistaa siitä, että he kulkevat päät painuksissa, toisin kuin paikalliset jotka ylpeinä ihailevat kaupunkinsa pilvenpiirtäjiä :)

    VastaaPoista
  9. Helena-sarja kuuluu minun lempikirjoihin. Pidän kyllä Ursuloistakin, mutta Helena-sarja on monin verroin raikkaampi ja rikkaampi kerronnaltaan. Oli mielenkiintoista lukea postauksesi aiheesta.

    VastaaPoista
  10. aino: kiitos kommentista :) Helena-kirjoissa on tosiaan jotain ihanan raikasta, ja varsinkin sarjan myöhemmissä osissa myös sisältöä yllättävän monipuolisesti.

    VastaaPoista
  11. Helena kirjat myös mun suosikkeja nuorena että vanhempana21v luin aina mummolassa heinäladon yläparvella kesällä samoin Ursuloita😊

    VastaaPoista