Löytöjä lapsuusajan muistikirjasta

Satupäivän kunniaksi ajattelin Jennin tavoin kaivella hiukan arkistojen aarteita, eli kertoa jotain omista lapsuudenaikaisista kirjoitelmistani. Kirjoitin lapsena varsin paljon, sekä päiväkirjaa että tarinoita, mutta läheskään kaikkea ei ole säilynyt jälkipolvien iloksi. Löysin kuitenkin yhden muistikirjan, jossa oli useampikin tarina - tosin suurin osa niistä oli jäänyt kesken. Usein tarinani ovat alkaneet henkilöiden ja heidän ulkomuotonsa seikkaperäisellä esittelyllä, mutta sitten kun heille olisi pitänyt keksiä jotakin tehtävää, on kiinnostukseni ilmeisesti lopahtanut. Tyypillinen henkilökuvaukseni meni tähän tapaan:

"Minttu oli tavallisen näköinen väriltään. Vaaleat hiukset, siniharmaat silmät, kalpeat posket. Kaikki perin tavallista. Kuitenkin hiukset olivat paksut ja tuuheat, silmät suuret ja loistavat ja iho finnitön. Ikuinen murrosikä!"

"Jos kuuntelet hyvin hiljaa, voit metsässä kuulla selittämätöntä ääntä. Ja jos et kerro kenellekään voin kertoa sinulle jotain. Äänet ovat keijukaisten ääniä. Jos et usko niin sinun ei kannata kuunnella mitä kerron. Ja nyt se alkaa."

Yksi kunnianhimoisimmista yritelmistäni oli keijukaissatu, johon piirsin myös kuvat. Tämäkin juttu jää kesken, eikä juonesta voi juuri puhua: Lilja-keiju herää Käki-herran herättämänä, ja tapaa sitten purolla mielettömän kauniin perhosen. Muistan kuitenkin edelleen sen innostuksen, jonka vallassa piirsin tarinan kuvia.

Tarinoiden lisäksi rustasin myös runoja. Tässä 11-vuotiaana väsäämäni värssy, Merimiehen laulu:

Mua meri öisin huutaa
ja vaik missään ei näkyis maata,
niin kuolisin mieluummin aavalla merellä,
kuin maissa,
ihmisten keskellä.

Pidän merimuistot aina mukana,
eikä meri ole kaukana,
sillä uneksin siitä pitkin öitä, 
sen suolavedestä 
ja tyrskyistä."

Vaatimattomasti olen lisännyt runon perään kommentin: Aika sekava runo, mutta vois se olla huonompikin.