Sininen linna on Montgomeryn kirjoista se josta olen Annojen ja Runotyttöjen lisäksi eniten kuullut kehuja. Olenpa jopa kuullut joidenkin nimeävän sen suosikki-Montgomerykseen. Siksi olenkin jo pitkään halunnut lukea tämän kirjan, mutta lukeminen on samalla jännittänyt: jos kirja ei lumoaisi joutuisin ehkä tunnustamaan, että Montogomery-rakkaudessani saattaa olla nostalgiaa enemmän kuin haluaisin myöntää. En ole halunnut ajatella että Annan ja Emilian lumo olisi vain lapsuuden muistojen taikaa.
Sinisen linnan perusjuoni on hyvin yksinkertainen. Valancy Stirling on 29-vuotias vanhapiika, jonka elämää ovat aina hallinneet epämiellyttävät sukulaiset, elinympäristön ankeus ja pelko. Valancy pelkää sukulaisiaan, mutta ennen kaikkea hän pelkää elämää: hän ei ole koskaan uskaltanut puhua tai toimia oman tahtonsa mukaan vaan on aina alistunut muiden tahtoon. Valancy ei ole vanhapiikakaan omasta tahdostaan vaan siksi, ettei kukaan mies ole koskaan ollut hänestä kiinnostunut.
Kun Valancy kuulee lääkäriltään olevansa kuolemansairas, häntä pidätelleet kahleet ja muurit murtuvat kertaheitolla. Valancyn vapautuminen alkaa puheesta: hän lausuu vihdoinkin ääneen omat ajatuksensa sen sijaan että sanoisi sen mitä muut odottavat häneltä kuulevansa. Pian Valancy alkaa myös toimia mielensä mukaan: hän muuttaa pois kotoaan, menee ansiotöihin ja tutustuu epäilyttäviin ihmisiin - juoppoihin, aviottomiin äiteihin ja jopa kulmakunnan pahamaineisimpaan mieheen, Barney Snaithiin. Lähestyvän kuoleman ajatus sytyttää Valancyn elämään, mutta miten käy kun elinajaksi luvattu vuosi alkaa lähestyä loppuaan?
"Valancy nojautui yhä eteenpäin. Hänen pieni hattunsa, jossa oli punainen ruusu, oli vedetty toisen silmän yli. Olive tuijotti häntä. Kuunvalossa Valancyn silmät - Valancyn hymy - mitä Valancylle oli tapahtunut! Hän näytti - ei sievältä, Doss ei voinut olla sievä, mutta kylläkin viehkeältä, kiehtovalta, niin aivan inhottavasti."
Pidin Sinisestä linnasta todella paljon. Siinä oli tuttua montgomeryläisyyttä, mutta se oli kuitenkin sopivasti erilainen kirja kuin Annat ja Runotytöt. Tuttua kirjassa oli esimerkiksi tapa kuvata pikkumaisia, kaavoihinsa kangistuneita ihmisiä. Erityisesti Runotyttöihin Montgomery on ripotellut sivuhenkilöiksi monia häijyjä, tyhjänpäiväisiä ja tekopyhiä hahmoja. Anna-kirjat ovat tässä suhteessa hiukan kiltimpiä: niissä ihmisiin suhtaudutaan yleensä lempeämmin ja epämiellyttävimmät ihmiset eivät kosketa Annan elämää kovin läheltä. Sinisessä linnassa taas Valancyn elämä on täynnä varsin vastenmielisiä ihmisiä. Tässä kirjassa suurin osa ihmisistä myös pysyy vastenmielisinä loppuun saakka: karun ulkokuoren alta ei tässä tapauksessa löydy kultaista sydäntä.
Tuttua kirjassa oli myös tapa kuvata luontoa. Joitakuita Montgomeryn luontokuvaukset kai pitkästyttävät - minä taas nautin niistä. Sinisessä linnassa luontokuvaukset yhdistyvät hienosti Valancyn henkiseen vapautumiseen: Valancyn uusi elämä on kuutamoita ja havupuita, metsässä syötyjä mansikoita ja tähtituulia siinä missä vanhaa leimasivat makuuhuoneen katon kosteusvauriot ja ikkunasta näkyvä mainostaulu ("Säilyttäkää koulutytön iho").
Sininen linna on Annoihin ja Runotyttöihin verrattuna toisaalta häijympi ja realistisempi, toisaalta romanttisempi kirja. Tuota realismin ja romantiikan yhdistelmää voisikin pitää Montgomeryn ominaispiirteenä: toisaalta hän on taitava ihmisluonteen kuvaaja, toisaalta ihanteellinen haaveilija. Romantiikan lisäksi Sinisessä linnassa on myös hienovaraista erotiikkaa. Olen aina pitänyt Montgomeryä kirjailijana, joka on osannut rivien välissä vihjata seksuaalisuuteen: varsinkin Runotytöissä löytyy paljonkin tällaista vihjailua. Sininen linnakin pysyy toki täysin säädyllisissä puitteissa, mutta silti se oli omalla verhotulla tavallaan hyvin aistillinen kirja.
Sininen linna jäi mieleen soimaan kuin ihana muisto. Kirjassa ei sinänsä tapahtunut juuri mitään, mutta sen tunnelma ja päähenkilöt olivat ikimuistoisia. Tämän lukukokemuksen jälkeen tulen varmasti tutustumaan muihinkin Montgomeryn tuntemattomampiin kirjoihin, eikä kirjailijaa tarvitse sijoittaa arkistojen nostalgiaosastoon.
Sinisestä linnasta ovat kirjoittaneet myös ainakin Salla, Leena Lumi, Sara ja anni.M.
L.M. Montgomery: Sininen linna (The Blue Castle, 1926).
Suom. A.J. Salonen
Karisto, 2010
Hieno arvostelu ja hyvä, että toit tuon erotiikan esiin. Minusta se nimenomaan väritti nyt myös luonnonkuvausmaalailua, toi siihen pippuria.
VastaaPoistaSinä niinkuin uskot, että on muitakin Montgomeryn aikuisille kirjoittamia kirjoja tai ehkä ymmärsin väärin...Kerro sitten mullekin jos niitä löytyy.
Sain tämän kirjan lahjaksi Saranlta tyttökirjoista ja tämä kirja oli tämän suveni helmi.
Ja nyt lähden linkittämään sinua...
Sininen linna odottaa lukuvuoroa yöpöydällä.. kuinkahan minun käy, kun kirja on ensimmäinen (!!) Motgomeryn kirjoittama jonka luen :D
VastaaPoistaKirjoititpa ihanasti ja oivaltavasti tästä "sielukirjastani"! Minä luin tämän ensi kertaa jo teininä, pitäisi taas lukea mutta kun ne syksyn uutuudet ja blogien lukuvinkit...
VastaaPoistaKiitos Leena :) Montgomeryn erotiikka on aihe jota olen usein mietiskellyt: miten hän olisi kirjoittanut aiheesta jos ajat ja tavat olisivat olleet toiset. Toisaalta on hyvin kiinnostavaa lukea tällaista tekstiä, jossa seksuaalisuus on täytynyt ilmaista epäsuorasti.
VastaaPoistaTarkoitin siis enemmänkin sitä, että Montgomery ilokseni toimii yhtä hyvin aikuisena kuin lapsenakin luettuna. Mutta olen ymmärtänyt että ainakin A Tangled Web olisi myös enemmän aikuisille suunnattu kirja.
Ja kiitos linkityksestä.
Gammur: eiköhän sinulle ihan hyvin käy ;) Luulisin että tämä voi olla aika hyvä kirja aloittaa Montgomeryyn tutustuminen.
Maria: kiitos :) Tästä kirjasta oli ihana kirjoittaa, koska se lumosi minut täysin.
Olisi kyllä todella mielenkiintoista lukea sinulta kirjoitus Sinisestä linnasta. Jospa löytäisit jossain vaiheessa lukuraon johon tämän ujuttaisit :)
Hei Liisa, oli kiinnostavaa lukea hieno arviosi Sinisestä linnasta ja analyysia Montgomerystä. Minullakin Annan perhe takkusi, mutta annoin sen hetkeksi jäädä ja palasin uudelleen. Suosittelen kyllä lukemaan sinua vielä sen viimeisen Annan eli Annan jäähyväiset. Olen sitä itse parhaillaan lukemassa ja minusta se on mielenkiintoinen ja vähän erilainen! Tykkäsin myös Montgomeryn Sara Tarinatytöstä, Patit taidan säästellä ensi vuoteen!
VastaaPoistaSara: Olen kyllä ajatellut lukea Annan jäähyväiset: sitä on blogeissakin kovasti kehuttu ja se vaikuttaa lukemani perusteella kiinnostavalta. Ehkä henkilökohtaisemmalta kuin ne kaksi muuta myöhäisempää Annaa.
VastaaPoistaMinäkin olen ajatellut etten nyt ihan heti ahmaise kaikkia Montgomeryjä, vaan luen pikkuhiljaa. Pat-kirjat erityisesti kiinnostavat.
Liisa, Pat - Vanhankartanon valtiatar eli siis se kirja, jossa Pat on jo aikuinen, on vaikuttava. Ei tarvitse olla kummoinkaan selävnnäkijä, kun huomaa Maudin kirjoittaneen Patiin oman sielunsa ja myös etenkin elämänpettymyksensä, tietyn alakulon tai jopa masennuksen.
VastaaPoistaLeena: tuosta Pat-kirja kyllä kiinnostaa kovasti. Muutkin ovat sitä kehuneet.
VastaaPoistaOn aina jotenkin hirveän surullista ajatella, että Montgomery joka on tuonut kaikkien meidän elämäämme niin paljon iloa, joutui itse omassa elämässään pettymään.
Sininen linna on minun lempi-Montgomeryni ja yksi lempikirjoistani. En edes tiedä mikä tässä niin viehättää, mutta ainakin viime lukukerralla ihailin Valancyn kasvavaa rohkeutta ja itsenäisyyttä. Rakastan alun "pitkäveteisyyttä", kohtausta, jossa Valancy piikittelee sukulaisilleen, ja loppupuolen kauneutta. Ja tietysti romantiikkaa. (Erotiikkaa en ole edes huomannut, mutta ehkä bongaan sen ensi lukukerralla!) Ainoa vain että loppu mielestäni lässähtää hiukan. Tuntuu että Montgomery on halunnut sanoa sillä, ettei täydellinen vapaus sovinnaisuudesta ja yhteiskunnan säännöistä ole mahdollista.
VastaaPoista